Hoitoalan lakon vaikutukset Kalajoella

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Hoitoalan lakko on alkanut perjantaina 1.4.2022 klo 06:00 ja se koskee myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä.

Lakon kesto ei ole tällä hetkellä tiedossa. Eniten lakko aiheuttaa toiminnan muutoksia erikoissairaanhoidon toimintoihin, ja esimerkiksi Oulaskankaan sairaalassa ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa tyhjennetään parhaillaan vuodeosastoja kotiuttamalla potilaita tai siirtämässä heitä mahdollisuuksien mukaan perusterveydenhuollon osastoille, jotta erikoissairaanhoidossa päivystyksellinen hoito kuten tehohoito voidaan turvata työtaistelun aikana.

Kalajoella terveyskeskus ja Himangan terveysasema sekä Merijärven terveysasema toimivat toistaiseksi normaaliin tapaan, tosin toiminnassa painottuu muista syistä päivystysvastaanotto ja kiireellistä hoitoa vaativien potilaiden hoito. Vuodeosasto, kotisairaala, röntgen ja laboratorio toimivat Kalajoella normaalisti. Päivystyspotilaista suurin osa ohjautuu Kalajoelta lähipäivinä tarvittaessa Soiteen, koska Keski-Pohjanmaa ei toistaiseksi ole työtaistelun piirissä.

Virka-ajan ulkopuolella kannattaa ottaa edeltävästi puhelimitse yhteys päivystyksellisissä asioissa hoidontarpeen arviota varten, tässä tilanteessa siinä yhteydessä osataan myös parhaiten ohjata potilaita lähimpään sopivaan terveydenhuollon toimintayksikköön.

Lakon vaikutus ei vielä näy kotihoidossa ja kotihoidon asiakkaiden käynnit voidaan suunnitellusti toteuttaa. Kuitenkin ylityö- ja vuoronvaihtokielto paikallisten epidemioiden ohella on lisännyt haasteita kotihoidon henkilöstön poissaolojen järjestelyihin. Näin kotihoidon asiakkaiden käyntiajoissa voi tilapäisesti olla vaihtelua ja käyntejä voidaan joutua satunnaisesti yhdistämään ja lyhentämään. Tässä tilanteessa toivomme omaisten ja läheisten ilmoittavan hyvissä ajoin vierailuistaan kotihoidon asiakkaan luona, mikäli sovitut käynnit voidaan siltä ajalta perua.