Huippusuosion saavuttanut kansainvälinen ravintolapäivä toista kertaa Kalajoella sunnuntaina 23.9.2018

Kansainvälistä tunnelmaa ja makuja maailman ympäri

Ravintolapäivä on Suomesta toukokuussa 2011 alkanut ruokakarnevaali jolloin kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan tai kahvilan haluamaansa paikkaan. Pop-up-ravintola tarkoittaa väliaikaisravintolaa.  Pop-up-ravintolan avaaminen on Suomessa täysin luvallista ja laillista eikä siitä tarvitse tehdä edes ilmoitusta, jos olet yksityishenkilö ja toiminta on vähäistä.

Kalajoen kansainvälisessä ravintolapäivässä on tarjolla mm. venäläistä, sveitsiläistä, unkarilaista, thaimaalaista, afganistanilaista, iranilaista, eritrealaista ja suomalaista ruokaa sekä leivonnaisia nautittavaksi paikan päällä tai kotiin vietäväksi.

Pop-up ravintola sijaitsee Kristillisen opiston juhlasalissa sekä piha-alueella sunnuntaina 23.9.2018 klo 11-15.

Maksaminen tapahtuu käteisellä, joten varaa mukaan sopivaa rahaa.

Ruokailun lomassa kansainvälistä ohjelmaa

Sveitsiläinen Guido Honegger musisoi teemalla ”Around the world”.

Piha-alueella katuliituja, vossikka-ajelua sekä muutakin ohjelmaa (vahvistuu lähipäivinä).

Tapahtuma sopii kaikenikäisille.

Kalajoen kaupunki on erittäin kansainvälinen ja monikulttuurinen. Kalajoella asuu ja työskentelee yli 30 eri maan kansalaisia ympäri maailman, joten tämä tapahtuma on loistava mahdollisuus rikastuttaa sekä suomalaisten, että täällä asuvien ulkomaalaisten elämää ruoan ja kulttuurin avulla.

Tervetuloa nauttimaan kansainvälisestä välittömästä ja rennosta tunnelmasta!

Lisätietoja

Susanna Leiviskä
Kalajoen Kaupunki
Gsm 040 5897 995

Regina Németh
Kalajoen Kristillinen opisto
Gsm 050 3060 695