Kalajoen kansalaisopiston kevään tapahtumat

Kansalaisopiston oppilaiden näytökset, näyttelyt ja esitykset tuovat esille huhti-toukokuussa lukuvuoden aikana opittuja taitoja ja tuotoksia. Tutustumaan pääsee taiteen, teatterin, tanssin, musiikin ja kädentaitojen kurssien satoon. Tervetuloa!
Kuvataidekurssien näyttely pidetään huhtikuun ajan Galleria Kirjassa (Kalajoentie 1, Kauppakeskus Merta 2. krs). Näyttelyn kahdella ensimmäisellä viikolla on lasten ja nuorten kuvataidekurssien näyttely ja kahdella viimeisellä viikolla näyttelyssä voi tutustua aikuisten kuvataidekurssien töihin. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan.
Särkkäin Näyttämön ja Kalajoen kansalaisopiston Näyttämötyön kurssi esittävät Juba Tuomolan Viivi ja Wagner Teneriffalla näytelmän Etelänkylän entisellä koululla (Etelänkyläntie 312). Näytelmän on ohjannut Matti Juntunen. Teatteriesitykseen liput 15 e, ikäraja 12 v. Näytelmän ensi-ilta on perjantaina 14.4. klo 18. Muut esitysaikataulut löytyvät verkko-osoitteesta Särkkäin Näyttämö ja Kalajoen Kansalasiopisto esittävät: Viivi ja Wagner Teneriffalla. (tapahtumienkeskipohjanmaa.fi)
Kädentaitojen näyttely pidetään Raumankarin koulun salissa lauantaina 22.4. ja sunnuntaina 23.4. klo 11–15. Esillä on mm. oppilastöinä tehtyjä mattoja, neuleita, posliinitöitä, askarteluja, entisöintiä ja puutöitä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtumassa myydään kahvia ja arpoja.
Lasten ja nuorten teatteri-ilmaisun perusopetuksen ryhmä esittää näytelmän Lumikuningatar, jonka käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Roosa Juola. Teatteriesitys pidetään Etelänkylän entisellä koululla (Etelänkyläntie 312) sunnuntaina 23.4. klo 12.00 ja klo 13.30. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ikärajaton.
Musiikkioppilaiden Kevätkonsertti järjestetään lauantaina 29.4. klo 13.00 Virta-salissa (Kalajoentie 1, Kauppakeskus Merta 2. krs). Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tanssiryhmien Kevätnäytös pidetään lauantaina 13.5. klo 13 Virta-salissa (Kalajoentie 1, Kauppakeskus Merta 2. krs). Tapahtumaan on vapaa pääsy.