Kalajoen kaupunki avustaa paikallisia päivittäistavarakauppoja toimittamaan kalajokisten joulun ajan ostoksia

Koronaepidemia on siirtynyt Pohjois-Pohjanmaan alueella leviämisvaiheeseen. Nopeasti muuttuneessa tilanteessa Kalajoella on ollut tarpeen miettiä keinoja ruokaostosten keräily- ja kotiinkuljetuspalvelujen järjestämiseksi ja varmistamiseksi asukkaiden kotiovelle saakka koko Kalajoen alueella huomioon ottaen tulevan joulun ajan tarpeet.
Kalajoen kaupungin hyvinvointipalvelut on päättänyt kohdistaa tukea ruokaostosten keräily- ja kotiinkuljetuspalveluita tuottavien yritysten avustamiseen loppuvuoden 2020 ajaksi. Keräily- ja kotiinkuljetuspalveluiden organisointi ja toteuttaminen vaativat resursseja niitä järjestäviltä yrityksiltä, eikä ostosten keräilyn ja kotiinkuljetuspalvelun asiakkaalta perittävä hinta kata toiminnan kustannuksia etenkään pidemmissä kuljetusmatkoissa.
Avustuksella varmistetaan se, että koronapandemiatilanteessa kauppojen kotiinkuljetuspalvelua voidaan tarjota koko Kalajoen alueella ja mahdollisten pitkienkin kuljetusmatkojen takia asiakkaan osuus palvelumaksusta ei nouse liian suureksi. Päivittäistavarakaupat voivat periä asiakkaalta normaalin markkinahinnoittelunsa mukaisen ostosten keräily- ja kotiinkuljetusmaksun, jonka suuruus vaihtelee kuljetusmatkan pituuden mukaan 9,90 – 20,00 € / tilaus.
Hyvinvointipalvelut tukevat keräily- ja kotiinkuljetuspalveluita 31.12.2020 saakka, mutta kaupat voivat jatkaa palvelua oman yritystoimintansa puolesta.
Ostosten keräily- ja kotiinkuljetuspalvelua tarjoavat päivittäistavarakaupat Kalajoen alueella