”Digipalvelulaki velvoittaa kaikkia julkisen sektorin toimijoita tekemään verkkosivuistaan saavutettavuusvaatimusten mukaisia 23.9.2020 mennessä. Laki vaatii, että palvelu täyttää saavutettavuusvaatimukset, että palvelun saavutettavuuden tila esitellään saavutettavuusselosteessa ja että palvelu sisältää sähköisen palautekanavan saavutettavuuspalautteelle.

Saavutettavuuden toteuttaminen mahdollistaa nykyistä suuremmalle joukolle käyttäjiä digitaalisten palvelujen itsenäisen käytön. On arvioitu, että Suomessa on yli miljoona ihmistä, joiden voi olla vaikeaa käyttää verkkopalveluja. Digipalvelulain noudattaminen parantaa erityisesti vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluja. Myös monet iäkkäät henkilöt hyötyvät saavutettavista palveluista.” Tekstin lähde: Aluehallintovirasto.

Lisätietoja saavutettavuusvaatimuksista voi lukea Aluehallintoviraston Saavutettavuusvaatimukset-sivustolta.

Tänne on kerätty osa saavutettavuusselosteista, osan ollessa suoraan sivustolla tai palvelussa jota se koskee.

Palveluiden saavutettavuusselosteet