Epidemiatilanteen vaikeutuessa on mahdollista, että tiettyjä työyksiköitä suljetaan jälleen. Tällöin myös henkilöstön tehtävät omassa tehtävässään vähentyvät tilapäisesti. Lähtökohtana on, että työnantaja työnjohdollisesti määrää mitä, missä, milloin ja miten työt tehdään.

Työnantaja määrää työnjohto- ja valvontaoikeutensa perusteella paikasta, jossa työ- ja virkatehtävät suoritetaan, ellei työsopimuksessa ole rajoitettu tätä työnantajan oikeutta. Työnantaja voi myös yksipuolisesti tehdä töiden asianmukaisen järjestelyn kannalta tarpeellisia muutoksia tehtäviin sekä järjestellä työtehtäviä ja työaikoja siten, että työt tulevat tehdyksi myös muuttuneissa olosuhteissa. Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan tehtävien muutosajankohdasta lukien, jos uusi tehtäväkohtainen palkka on korkeampi. Mikäli tehtäväkohtainen palkka on alempi, muutetaan tehtäväkohtaista palkkaa kahdeksan viikon kuluttua tehtävien muutoksesta.

Työntekijöiden toivotaan suhtautuvan edelleen avoimesti tarjottaviin tehtäviin, jotta voimme turvata palvelutuotantomme myös poikkeusoloissa. Mikäli muita tehtäviä ei voida tarjota eikä työntekijällä ole esimerkiksi käyttämättömiä vuosilomia, voidaan käynnistää lomautusmenettely.