Koronavirustilanne Kalajoella 29.7.2021

Koronatiedotus

Tilannepäivitys Kalajoen koronavirustilanteesta

Viikolla 30 yhteensä kuusi uutta tapausta

Kalajoella on todettu viikolla 30 yhteensä kuusi uutta koronatartuntaa. Tapaukset liittyvät kolmeen eri ketjuun, joilla ei ole yhteyttä toisiinsa. Terveysviranomaisilla on käsitys kaikkien tartuntojen alkuperästä ja ketjuihin liittyvät altistuneet henkilöt on kartoitettu. Virustyyppi on osoittautunut herkästi tarttuvaksi, sillä myös useat altistuneet ovat sairastuneet.  Odotettavissa on lisää tartuntoja.

Yksi tällä viikolla sairastuneista potilaista on sairaalahoidossa oireiden vuoksi. Kyseistä henkilöä ei ole rokotettu.

Virustyyppi herkästi tarttuva – karanteeneja noudatettava

Vetoamme altistuneisiin, että he noudattaisivat karanteeniohjeita huolellisesti. Tapaukset ovat lähteneet liikkeelle mm. perhejuhlista. Kalajoella ei ole joukkoaltistumisepäilyä.

Altistuminen linja-autovuorossa

Helsingin Kampista pe 23.7.2021 klo 7.40 lähteneessä ja Kalajoelle n. klo 17.40 saapuneessa Onnibussissa on voinut altistua koronavirustartunnalle. Kehotamme bussissa matkustaneita seuraamaan vointiaan sekä hakeutumaan koronatestiin vähäisistäkin oireista. Karanteenitoimiin ei tarvitse ryhtyä oireettomana.

Nuorten toivotaan hakeutuvan rokotettavaksi

Korostamme edelleen rokotuskattavuuden tärkeyttä. Erityisesti nuorten tulisi hakeutua rokotettavaksi. Rokotusaikoja on Kalajoella runsaasti tarjolla ja rokotukselle on mahdollista päästä tiettyinä aikoina myös ilman ajanvarausta. Seuraa Kalajoen kaupungin tiedotusta Facebookissa.