Koulunkäynninohjaajan määräaikaisia toimia

Opetuspalvelut etsii 7.8.2017 alkaen seitsemää koulunkäynninohjaajaa

Kalajoen kaupungin opetuspalveluihin haetaan

KOULUNKÄYNNINOHJAAJIA (7) määräaikaisiin toimiin 7.8.2017 alkaen

Toimien alkusijoituspaikkoina ovat

Pohjankylän koulu (3) ja Merenojan koulu (2), joissa paikat täytetään ajalle 7.8.2017 – 31.5.2020 ja

Raumankarin yhtenäiskoulu (1) ja Mehtäkylän koulu (1), joissa paikat täytetään ajalle 7.8.2017 – 30.5.2018

Hakija voi esittää toivomuksen sijoituspaikasta.

Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.

Koulunkäynninohjaajan työaika ja viikkotuntimäärä määritellään työsopimusta tehtäessä kussakin tehtävässä olevan tarpeen mukaisesti. Koulunkäynninohjaajan työtehtäviin kuuluu myös ap / ip-toiminnan ohjausta, sekä muita työnantajan määräämiä tehtäviä erityisesti koulujen loma-aikoina.

Tunnettuna matkailupaikkakuntana Kalajoki panostaa vahvasti kansainvälisyyteen. Palveluksessamme on päätoiminen kansainvälisyyskoordinaattori sekä parin vuoden välein vaihtuva kansainvälinen apuopettaja Englannista. Lukiosta alkanutta kansainvälisen toiminnan vahvaa painotusta ollaan parhaillaan tuomassa myös perusopetukseen.

Olemme edelläkävijöitä myös sähköisten oppimisympäristöjen hyödyntämisessä. Ensi lukuvuonna kaikilla yläkoulun ja lukion oppilailla on käytössä henkilökohtainen laite ja sähköiset oppimateriaalit. Jatkossa digitaalisuus on keskeinen ja jatkuvasti kehittyvä osa yhtenäisen perusopetuksen toimintaympäristöä.

Kalajoelle suunnitellaan vuosiluokkien 1-9 yhtenäiskoulua. Samassa koulukeskuksessa toimii myös Kalajoen lukio. Raumankarin yhtenäiskoulu on toiminut jo vuosia Himangan kuntakeskuksessa.

Haku päättyy 21.6.2017 klo 15.00 mennessä. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 505/2002 mukainen rikosrekisteriote ja esitettävä alkuperäiset pätevyyden osoittavat todistukset. Tehtävissä noudatetaan 4 kk koeaikaa.

Hakemukset tehdään sähköisesti osoitteessa http://www.kuntarekry.fi Sähköiseen hakemukseen ei tarvitse liittää pätevyyden osoittavia todistuksia, ne katsotaan alkuperäisinä mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja antavat

Palvelualuejohtaja Riku Saksholm, puh. 044 4691 601
Mehtäkylän koulunjohtaja Jouko Arvo, puh. 044 4691 376
Merenojan koulun rehtori Mia Rytky, puh. 044 4691 583
Pohjankylän koulun rehtori Juho Silvasti, puh. 044 4691 312
Raumankarin yhtenäiskoulun rehtori Teuvo Tuorila, puh. 044 4691 873