Kuvataiteen opiskelijat lahjoittivat yhteistaideteoksensa Kalajoen neuvolaan

Taideteoksessa keltainen aurinko ruutupohjalla, jokainen ruutu eri värinen. Auringon alla pilvi.

Merenojan yhtenäiskoulun kuvataiteen valinnaisryhmän opiskelijat lahjoittivat keskiviikkona 17.11.2021 Kalajoen neuvolalle yhteisöllisen teoksensa “Lämmin aamu”. 

Teoksen luovutuksella halutaan tuoda taidetta terveyspalvelujen yhteyteen. Oppilaat ovat lisäksi tehneet vauvojen katselukortteja, jotka yhteistyössä Kalajoen neuvolan, Yhteistä virtaa-hankkeen sekä MLL:n Kalajoen ja Himangan yhdistysten kanssa painatetaan vauvaperheille jaettaviksi. 

Taiteella iloa neuvolan arkeen

Tänä syksynä Iloa kuvista -kurssin opiskelijat ovat tutustuneet kuvataideopettajansa Maija Rasmuksen kanssa niin väreihin kuin esimerkiksi vauvojen kykyyn nähdä ja havainnoida kuvia.  

”Olemme keskittyneet perusasioihin: muotoon, väriin, tunteeseen. Nämä kaikki ovat läsnä myös yhdessä suunnitellussa ja toteutetussa teoksessa, jonka lähtökohtina käytimme tutkimustietoa vauvoista katselijoina”, taustoittaa Rasmus. 

Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi työ luovutettiin keskiviikkona 17.11.2021 juhlallisesti Kalajoen neuvolan henkilökunnalle ja ripustettiin paikalleen. Neuvolan seinällä se toivottavasti tuo väreillään iloa ja virkistystä asiakkaille ja henkilökunnalle. Tilaisuuden yhteydessä kuultiin myös lukiolaisten Fanny Keron ja Katri Harmaalan esittämää musiikkia.

Värikkäällä ruutupohjalla keltainen aurinko jonka alla pilvi
Lämmin aamu
Tekijä: Merenojan yhtenäiskoulun Iloa kuvista-ryhmä

Vauvojen katselukortteja kalajokisille lapsiperheille

Kuvataideryhmän oppilaat Kaisa Iso-oja, Karita Kaivosoja, Lilja Kangas, Anniina Liimatainen, Saga Myllykangas, Ilona Mäkelä, Venla Nissilä, Anna Ojala, Peppi Priuska, Kiia Räihä, Laura Sillanpää ja Noora Simpanen ovat syksyn aikana tehneet myös vauvojen katselukorteiksi tarkoitettuja töitä. Niistä on tarkoitus teettää vauvaperheille neuvolakäyntien yhteydessä jaettavia kortteja.  

Vaaleanlilalla pohjalla mustavalkoinen perhonen sivusta kuvattuna
Tekijä: Lilja Kangas
Keltavihreällä pohjalla mustavalkoinen käärme kippuralla
Tekijä: Karita Kaivosoja
Punaisella pohjalla mustavalkoinen kissan naama
Tekijä: Noora Simpanen 

”Vauvan synnyttyä yksi neuvolan tehtävistä on tukea vauvan ja vanhempien välistä varhaista vuorovaikutusta. Oppilaiden taideteoksista tehdyt kuvakortit antavat konkreettisen keinon, jolla muistuttaa vanhempia läsnäolon ja vuorovaikutuksen tärkeydestä, joka onkin nykyään uhattuna älylaitteiden viedessä huomiota. Neuvoloissa on perinteisesti jaettu hymynaamakuva, joka on vauvalle mieluista katseltavaa. On ihanaa, että nyt saamme jaettavaksi uudet katselukortit, joiden tekijöinä ovat nimenomaan kalajokiset nuoret”, kertoo neuvolan terveydenhoitaja Henna-Mari Peltola .

”Korttien pohjalta syntyy vielä loruja, vauvahierontaohjeita ja lyhyitä lauluja, jotka liitetään teksteinä ja QR-koodeina korttien taustapuolelle. Näin halutaan innostaa vauvaperheitä laulamaan ja loruttelemaan lastensa kanssa. Laulut, lorut ja kosketus sekä yhdessä leikkiminen tukevat  tutkitusti vauvojen kielen kehitystä ja lisäävät lapsen ja vanhemman välistä tunnesidettä ”, kertoo Yhteistä virtaa – hankkeessa työskentelevä yhteisömuusikko Anna Karsikas-Kuusisto.   

Kortit painatetaan yhteistyössä Kalajoen neuvolan, Yhteistä virtaa- hankkeen ja MLL:n Kalajoen ja Himangan yhdistysten kanssa. Niitä on tarkoitus jakaa vuonna 2022 syntyville vauvoille Kalajoen alueen neuvoloissa 2kk:n neuvolakäyntien yhteydessä.  

Lisätiedot:  

Kuvataideopettaja Maija Rasmus, Merenojan yhtenäiskoulu  

Puh. 040 603 7038  

maija.rasmus@kalajoki.fi 

 

Terveydenhoitaja Henna-Mari Peltola  

Puh. 044 4691 838  

henna-mari.peltola@kalajoki.fi  

 

Yhteisömuusikko Anna Karsikas-Kuusisto, Yhteistä virtaa –hanke, Kalajoki Akatemia  

Puh. 040 629 9515  

anna.karsikas-kuusisto@kalajoki.fi 

Taiteen edistämiskeskuksen logo ja teksti