Liikunnanohjaaja osaksi Kalajoki Akatemian tiimiä

Liikunnanohjaajan työtehtävät painottuvat liikunnanohjaamiseen ja hanketoiminnan toteuttamiseen.
Kalajoen kaupunki hakee toistaiseksi voimassa olevaan toimeen
LIIKUNNANOHJAAJAA
Tulet olemaan osa vapaa-aikatoiminnasta vastaavan Kalajoki Akatemian tiimiä. Työtehtävät painottuvat liikunnanohjaamiseen ja hanketoiminnan toteuttamiseen. Ohjaustyössä kohderyhminä ovat varhaiskasvatusikäiset (Ilo kasvaa liikkuen), nuoret (Liikkuva koulu ja Liikkuva opiskelu), seniorit (Ikiliikkujat), maahanmuuttajat sekä soveltavan liikunnan ryhmät. Liikunnanohjaaja toimii osana 3-vuotisen Meriluonto liikunnan lähteenä -hankkeen tiimiä, tehden myös hankkeen raportointi- ja suunnittelutehtäviä.
Työntekijän tulee hallita tietotekniikan perustaidot sekä pystyä tuottamaan tiedotus-, raportointi- ja suunnittelumateriaalia. Toivomme että sinulla on myös uimaopettajan pätevyys. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä sekä englannin kielen taitoa.
Toimeen valittavalta edellytetään vähintäänkin liikunnanohjauksen perustutkintoa tai muuta vastaavaa koulutusta. Laaja-alainen kokemus eri ryhmien ohjaus- ja valmennustoiminnasta katsotaan eduksi.
Lisäksi toivomme hakijalta kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työskentelyyn, yhteistyötaitoja eri sidosryhmien kanssa, monipuolisia valmiuksia organisoida ja ohjata eri ikäisille suunnattua liikuntatoimintaa sekä valmiuksia työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikostaustaote. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta.
Palkkaus on KVTES:in mukainen. Tehtäväkohtainen palkka on hinnoittelukohdan 02VAP050 mukainen. Viikkotyöaika tehtävässä on 38,75 h. Työaika tasoittuu kolmen viikon jaksoissa. Koeaika on kuusi (6) kuukautta.
Kalajoen kaupunki käyttää sähköistä rekrytointijärjestelmää, joten hakemus tulee tehdä osoitteessa www.kuntarekry.fi.
Lisätietoja toimesta antaa kehittämis- ja valmennuspäällikkö Juha Isolehto, juha.isolehto@kalajoki.fi, puh. 044-4691242.