Liikuntatilojen vakiovuorojen haku kaudelle 2017-2018

Kalajoen kaupungin liikuntatilojen vakiovuorojen haku kaudelle 2017 - 2018 on käynnistynyt. Vakiovuorot ovat haettavissa 15.8 asti. Uusien vakiovuorojen kausi on 1.9.2017- 31.5.2018.

Mikäli sinulla on hallussasi liikuntatilojen avaimia päättyneeltä tai aiemmilta liikuntakausilta, nämä pyydetään palauttamaan hetimiten avaimen luovuttaneelle taholle.

Kalajoen kaupunki on uudistanut toimintatapojaan vakiovuorojen jaon osalta. Jatkossa liikuntatilojen vakiovuorojen jako hoidetaan keskitetysti Kalajoki Akatemian, Juha Juolan kautta. Liikuntavuorojen jakamisessa noudatetaan seuraavaa hierarkiaa. Ensiksi varataan kouluille omien tarpeiden mukaan liikuntatilat. Seuraavaksi tulee kansalaisopiston tarvitsemat tunnit. Sen jälkeen vuoroja jaetaan seuroille/yhdistyksille siten, että nuorimpien lasten vuoroja pyritään sijoittamaan alkuiltoihin ja siitä asteittain vanhempien vuoroja. Viimeisenä jaetaan yksityisten ihmisten hakemia liikuntavuoroja. Liikuntatilojen avaimet haetaan lähimmältä kirjastolta (Kalajoen pääkirjasto, Himangan kirjasto) kuittia vastaan aikaisintaan elokuussa sen jälkeen, kun päätös liikuntavuoron myöntämisestä on tehty.

Tilojen käytön hallintaan on otettu käyttöön TimeWorks järjestelmä. Järjestelmään on tunnistauduttava henkilökohtaisten pankkitunnusten avulla ja rekisteröidyttävä asiakkaaksi. Linkki tilavarausjärjestelmään:  https://kalajoki-m15.azurewebsites.net/Public/TimeLine/Module.aspx?mod=Municipal&act=calendar. Lisätietoa ja ohje vakiovuorojen hakemisesta löytyy vapaa-aika ja liikunta osiosta.

Mikäli työkalun käytössä ilmenee ongelmia, asiasta voi ilmoittaa tiina.savola@kalajoki.fi.