Lukion rehtorin virka avoimena

Löydä etsimäsi tiedot Kalajoen kaupungin uusilta verrkosivuilta.

Kalajoen kaupungin opetuspalvelut etsii KEHITTÄJÄÄ JA SUUNNANNÄYTTÄJÄÄ LUKION REHTORIKSI.

Haemme rohkeaa uudistajaa ja mahdollisuuksien näkijää kehittämään lukion vetovoimaa sekä ideoimaan ja kehittämään koulujen hankemaailmaa Kalajoella. Olisitko sinä tuleva rehtorimme?

Hakemamme henkilö aloittaa tehtävässään kevään 2018 aikana. Lukion rehtorin tehtäviin kuuluvat myös kansalaisopiston rehtorin tehtävät.

Kalajoen lukio on vajaan kolmensadan opiskelijan vetovoimainen oppilaitos, jonka opiskelijoista reilu neljännes tulee Kalajoen ulkopuolelta. Lukio toimii Merenojan koulukeskuksessa omissa tiloissaan.  Merenojalle rakennettava yhtenäiskoulu valmistuu syksyksi 2020 ja siinä yhteydessä lukiolle valmistuu lisää opetustiloja. Kampukselle rakennetaan myös uusi liikunta- ja palloiluhalli.

Yleislinjan lisäksi lukiossa on jo vuosia toiminut kuvataidelinja. Aktiiviurheilijoille suunnattu lukion urheilulinja on yhteishaussa ensimmäistä kertaa keväällä 2018. Sen myötä lukion pitkään jatkuneita aamutreenejä kehitettään edelleen. Linjan urheilullista toimintaa ideoidaan yhdessä Kalajoki Akatemian valmennus- ja kehittämispäällikön kanssa.

Tunnettuna matkailupaikkakuntana Kalajoki panostaa vahvasti kansainvälisyyteen. Palveluksessamme on päätoiminen kansainvälisyyskoordinaattori sekä parin vuoden välein vaihtuva kansainvälinen apuopettaja. Lukion kansainvälisten opintojen kokonaisuutta kehitetään jatkossa entisestään.

Tiivistä yhteistyötä tehdään paikallisen ammattioppilaitoksen kanssa, jonka opiskelijoille Kalajoen lukio toteuttaa yhdistelmäopintojen lukiokurssit.

Olemme edelläkävijöitä sähköisten oppimisympäristöjen hyödyntämisessä. Kaikilla lukiolaisilla sekä yläkoulun oppilailla on käytössä henkilökohtainen laite ja sähköiset oppimateriaalit. Olemme myös alueellisesti mukana kehittämässä sähköisiä oppimisympäristöjä.

 

Tarjoamme sinulle

– aitiopaikan lukiokoulutuksen kehittämiseen sekä toisen asteen yhteistyön syventämiseen

– toimintaympäristön, jossa kansainvälisyys ja kansainväliset hankkeet ovat arkipäivää,

– mahdollisuuden aitoon jaettuun johtajuuteen, jossa työskentelet osana neljän rehtorin johtamistiimiä,

– näköalapaikan urheiluakatemian toiminnan kehittämisessä

 

Kelpoisuusvaatimus on opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen (1998/986) mukainen.

 

Haku tapahtuu sähköisesti Kuntarekryn kautta 31.1.2018 klo 15 mennessä. Hakemuksen lisäksi pyydämme sinua tekemään itsestäsi videoesittelyn, jossa kerrot miksi juuri sinä olet Kalajoen lukion uusi rehtori.

Ohjeet ovat seuraavat:

– Kuvaa esittelyvideo valitsemallasi laitteella, esim. kännykällä, tablettitietokoneella, webkameralla tai videokameralla

– Videon kesto saa olla korkeintaan 3 min.

– Tallenna video ladattavaksi johonkin pilvipalveluun.

– Lähetä linkki henkilöstöjohtaja Mari Saari-Somerolle osoitteeseen mari.saari-somero@kalajoki.fi viimeistään 31.1.2018

 

Lisätietoja antaa opetuspalvelupäällikkö Riku Saksholm, puh.  044 4691 601.