Luokanopettajan viransijaisuus avoimena

Kalajoen kaupungin opetuspalveluissa on haettavana LUOKANOPETTAJAN viransijaisuus ajalle 7.1.2019 - 1.6.2019.

Viran sijoituspaikkana on Pohjankylän koulu. Työhön sisältyy musiikin opetusta.

Tunnettuna matkailupaikkakuntana Kalajoki panostaa vahvasti kansainvälisyyteen. Palveluksessamme on päätoiminen kansainvälisyyskoordinaattori sekä parin vuoden välein vaihtuva kansainvälinen apuopettaja Englannista. Lukiosta alkanutta kansainvälisen toiminnan vahvaa painotusta ollaan parhaillaan tuomassa myös perusopetukseen.

Olemme edelläkävijöitä myös sähköisten oppimisympäristöjen hyödyntämisessä. Kaikki Kalajoen koulut ovat olleet Liikkuvia Kouluja vuodesta 2012 lähtien.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen nro 986/1998 mukaan. Valituksi tulleen on ennen valintapäätöksen vahvistamista toimitettava lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Lisätietoja antaa Pohjankylän koulun rehtori Juho Silvasti puh. 044 4691 312 tai juho.silvasti@kalajoki.fi.

Haku tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 23.11.2018 klo 12.00.