ETSIMME SIVISTYS- JA HYVINVOINTIJOHTAJAA

Viiden tähden Kalajoki on yksi kokoluokkansa menestyneimpiä kaupunkeja. Olemme Pohjois-Suomen parhaan työllisyyden kaupunki. Yrittäjyys Kalajoella on valtakunnan kärkeä, meillä on tekemisen meininki ja tarvitsemme jatkuvasti uusia toimijoita jakamaan ja edelleen kehittämään menestystarinaamme. Merellisen matkailukeskuksen myötä Kalajoki lifestylestä on muodostumasta käsite. Ihmiset haluavat tulla meille lomalle ja ilahduttavan monet päättävät jäädä pidemmäksikin aikaa.

Huomio syyslomalaiset ja muut Siiponjoen luontopolulla liikkuvat

Siiponjoen luontopolun varrella on menossa kunnostustyöt. Reitistön varrella saattaa paikoitellen olla hakekuormia ja kalustoa työn touhussa. Mikäli näet luontopolun varrella työkoneita sekä työmiehiä, annathan heille työskentelyrauhan ja huomioit heidät polulla liikkuessasi.

Pahoittelemme häiriötä!

Tiedote Kärmekallion ulkoilualuetta koskien

Aurinkoista syksyä! Frisbeegolfradan rakennustyöt ovat alkaneet kasvillisuuden raivaustöillä sekä heittoalustojen asennuksella. Ulkoilualuetta voi vapaasti käyttää, mutta rakennustyöt saattavat paikoin aiheuttaa melua ympäristössä. Pahoittelut häiriöstä.

Syksyisin terveisin
Kuntatekniikka

Raumankarin lähiliikunta- ja leikkipaikan rakennustyöt jatkuvat

Raumankarin lähiliikunta- ja leikkipaikan rakennustyöt jatkuvat viikolla 41 (10.10.2022 alkaen). Pyydämme rauhoittamaan rakennustyömaan siksi aikaa, kunnes kaikki välineet ja turva-alustat on saatu asennettua paikoilleen. Leikkipaikan asennustyöt pyritään saamaan valmiiksi ennen talven tuloa.

Syksyisin terveisin
Kuntatekniikka