Marinan sataman rakentaminen on käynnistynyt

Sataman rakentaminen on aloitettu kiertotien tekemisellä. Raivaajaveteraanien muistomerkki siirretään rakentamisen ajaksi suojaan Kalajoen kaupungin varikolle. Suunnittelussa osoitetaan muistomerkille uusi paikka alueelta.

Harri Honkala aloittaa Kalajoen Satama Oy:n uutena toimitusjohtajana

Kalajoen Satama Oy:n hallitus on valinnut 19 hakijan joukosta uudeksi toimitusjohtajaksi merikapteeni Harri Honkalan. Haapavedeltä lähtöisin oleva Honkala omaa laajan merenkulun substanssiosaamisen, hän on aiemmin työskennellyt asiantuntijatehtävissä merenkulun turvallisuusviranomaisen palveluksessa, ja sitä ennen hankkinut monipuolisen päällystökokemuksen kauppa-aluksilta. Honkala aloittaa tehtävässään 14.8.2023.

Kalajoki nousi ykköseksi Seutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa

Merenojan yhtenäiskoulu kuvattuna ilmasta taustalla näkyy urheilualueet ja tuulimyllyjä

Kalajoki sijoittui ykköseksi koko Suomen Seutukaupunkien joukossa mitattaessa ulkoisia pehmeitä vetovoimatekijöitä. Ulkoinen pehmeä vetovoima kertoo paikkakunnan imagosta, muuttovetovoimasta sekä vetovoimatekijöistä kuten asuinympäristö, työllisuusmahdollisuudet, koulutusmahdollisuudet, kaupalliset palvelut, matkailutarjonta, kulttuuri- ja vapaa-ajan tarjonta, turvallisuus, uudistuvuus, keskustan viihtyisyys, vireys sekä ilmapiiri ja fiilis. Ulkoinen pehmeä vetovoimaindeksi rakentuu kunkin seutukaupunkien ulkoisten vastaajien näkemyksistä.

Kalajoen Marina

Kalajoen Marina on kohtauspaikka kalajokisille ja matkailijoille Hiekkasärkkien matkailukeskuksen lähelle rakentuu tasokas lomailu- ja virkistyskeskus, Kalajoen Marina. Marinaan valmistuu muun muassa laadukkaita loma-asuntoja, hotelli, ruokaravintoloita sekä kattava vierasvenesatama palveluineen. Marinan merellisessä tunnelmassa kohtaavat …

Kaupunkimallit (3D)

Rakennusten ja rakennetun ympäristön mallintaminen on yleistymässä tietotekniikan kehittymisen ja mallintamisen helpottumisen myötä. Mallintaminen mahdollistaa vuorovaikutteisen toimintatavan kehittämisen esimerkiksi kaavoituksen apuvälineenä. Mallintamista voidaan hyödyntää visualisointikeinona myös suunnittelussa sekä päätöksenteossa. Kalajoen kaupunki selvitti kaupunkimallintamisen …