Raution monitoimitalon avajaiset 22.3.2023

Kuva Raution monitoimitalosta

Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin juhlapuhe

Arvoisa avajaisväki!

Tänään on hieno päivä kun voimme juhlistaa yhtä aikaa sekä uuden monitoimitalon virallista avaamista että kuntaliitoksen 50-vuotista yhteistaivalta.

Rautio on olut viime aikoina paljon esillä ja aivan aiheesta. Suomen Kylät ry valitsi Raution valtakunnan parhaaksi kyläksi ja menestystä tuli myös eurooppalaisessa kisassa. Menestymisen taustalla on upeaa yhteisöllistä toimintaa metsäpalon yhteydessä ja todella poikkeuksellisen hieno kyläkauppatoteutus.

Kyläläisten ja paikallisten yritysten yhteisöllisyyden perustana on ollut hieno kantava pyyteetön toimintatapa. Ei ole nostettu esille niinkään mitä minä voin vaatia muilta ja mihin minulla on oikeus, vaan kärkenä on olut se, mitä minä ja yritykseni voimme tehdä yhteisen hyvän asian eteen. Tällaisen hienon tavan toimia toivoisi leviävän laajemmallekin, vaikka ei se aina niin muodikasta nyky-yhteiskunnassa ole.

Kalajoen kaupunki on käynyt 2000-luvulla läpi kaksikin kierrosta kouluverkkoratkaisuja. Ratkaisut ovat olleet vaikeita kuten jokaisessa kunnassa, jossa näitä asioita käydään läpi. Johtavan ajatuksena on ratkaisuja tehtäessä olut se, että otamme huomioon ja ennakoimme toimintaympäristö muutosta ja turvaamme ratkaisuilla lapsille hyvät oppimisympäristöt ja että meillä riittää resursseja myös laadukkaaseen opetukseen ja varhaiskasvatukseen.

Molemmissa tarkasteluissa on ollut selvää, että Rautiossa on koulu, eikä opetuksen järjestämistä Rautiossa ole missään vaiheessa kyseenalaistettu. Merenojan yhtenäiskoulun jälkeen Raution monitoimitalon toteutus on olut johdonmukainen jatkumo aikaisemmin tehdyille periaatelinjauksille ja samalla rakenteelliset ratkaisut ja isommat investoinnit perusopetuksessa on saatu tehtyä. Seuraavana on vuorossa edelleen johdonmukaisen jatkumona varhaiskasvatuksen toteutukset ensin keskustaajamaan ja välittömästi sen jälkeen Raumankarille.

Rautiossa alkaa nyt olla puitteet niin hyvässä kunnossa, että rajoitteita kasvulle ja kehitykselle ei pitäisi olla. Uuden monitoimitalon läheisyydestä on hankittu maata ja kaavoitettu tontteja erinomaisille paikoille. Pelkästään kaupungilla on myytäviä tai vuokrattavia tontteja 26 kappaletta.

Raution kylällä on vahvaa ja kehittyvää yritystoimintaa sekä esimerkillistä yhteisöllisyyttä eli työtä ja edellytykset viihtyä. Nyt virallisesti avattavan monitoimitalon osaltakin lupaa hyvää se, että rakennus on ollut erittäin aktiivisessa käytössä jo ennen virallista avajaisia.

Arvoisa juhlaväki, näillä sanoilla toivotan teidät erittäin lämpimästi tervetulleeksi tähän juhlaan ja samalla toivon näille tiloille jatkossakin kovaa käyttöä sekä aktiivista toimintaa edelleen, jotta nämä hyvät puitteet pystytään mahdollisimman hyvin realisoimaan Raution kylän ja Kalajoen kaupungin positiiviseksi kehitykseksi.

 

Jukka Puoskari
Kaupunginjohtaja