Slavica Tanhuanpää: ”Kalajoelle muuttaminen oli elämäni helpoimpia päätöksiä”

Makedoniasta kotoisin oleva Slavica Tanhuanpää muutti Kalajoelle maaliskuussa 2019. Muuttaminen toiselle puolelle Suomea oli iso päätös, joka syntyi kuitenkin helposti.

Suomeen vuonna 1996 saapunut Slavica asui ennen Kalajoelle muuttoaan Raumalla ja Helsingissä.

– Ensimmäinen vierailuni Kalajoelle liittyi työpaikan tiimipäivään. Oli kaunis syksyinen päivä, ja hurmaannuin syksyn väreistä, pitkästä hiekkarannasta, kauniista taloista ja ystävällisistä ihmisistä. Päivän päättyessä tiesin, että haluan asua täällä.

Vapaa-ajallaan Slavica nauttii uuden kotikaupunkinsa tarjoamista mahdollisuuksista.

– Harrastan kalastusta, vaeltamista ja uimista. Viikonloppuisin tykkään käydä irkkubaarissa lasillisella ja kuuntelemassa elävää musiikkia. Nautiskelen myös silloin tällöin kylpylähotellissa, ja käyn kaupungin uimahallissa uimassa.

Uusi asunto rannan vieressä

Uudelle paikkakunnalle asettumisessa riittää selvitettävää, eikä asunnon etsiminen ole helpoimmasta päästä. Slavica yllättyi kuitenkin täysin Kalajoen kaupungin tarjoamasta kattavasta avusta muuton suhteen.

– Kansainvälisyyskoordinaattori Susanna Leiviskä oli varannut reilusti aikaa kaupungin ja mahdollisten vuokra-asuntojen esittelyyn. Hän oli minua vastassa ystävällinen hymy huulillaan, ja sai minut heti tuntemaan oloni tervetulleeksi. Tunsin heti suurta helpotusta: asiat järjestyisivät!

Slavican asunto on lähes uusi ja sijaitsee aivan rannan läheisyydessä. Itse vuokraustapahtuma oli nopea ja sujuva, kaikki oli valmista muutamassa tunnissa.

– Vitsailin Susannalle ja kiinteistönvälittäjälle, että sijainti ei voisi olla täydellisempi: heti irkkubaarin takana, Kalajoen hiekoilla. Mutta vakavasti puhuen, en voisi toivoa asuinalueelta parempaa: täällä on niin kaunista, paljon tekemistä ja tapahtumia, viihdettä, ja tietenkin tämä luonto aivan kotioven takana.

Kalajoen kaupunki otti vastaan avosylin

Slavica kertoo, ettei ehkä olisi saanut muuttoa järjestymään lainkaan, jos kaupungin väki ei olisi tullut vastaan kaikessa ja auttanut tarvittavien tietojen kanssa.

– He auttoivat löytämään oikeat sivustot ja esitteet, ja asiat alkoivat vain sujua minun näkökulmastani tosi luontevasti. En todellakaan uskonut esimerkiksi asuntoasian järjestyvän heti ensimmäisellä kerralla, mutta Susanna ja kaupungin myynti- ja asiakkuusvastaava Anne Tullila järjestivät todella ihanan tervetuloyllätyksen.

Slavica vietiin myös kiertoajelulle ympäri kaupunkia ja hänelle esiteltiin tärkeimmät nähtävyydet ja palvelut.

– En ole koskaan tavannut noin järjestelmällisiä, motivoituneita ja ystävällisiä ihmisiä. Kaikki olivat valmiita auttamaan missä tahansa asiassa. Sydämestäni kiitos kaikille, jotka auttoivat toiveideni toteutumisessa. Haluan lähettää erittäin lämpimät terveiset kaikille kaupungintalolla tapaamilleni ihmisille, sekä Susannalle ja Annelle!

Lue lisää Kalajoesta kotikaupunkina: kodiksikalajoki.fi