Teknisissä palveluissa avoinna 15 kesätyöpaikkaa

Kesätyöpaikkoja on tarjolla kuntatekniikan viheralueiden- ja liikenne- ja ulkoilualueiden kunnossapitoon sekä tilapalveluille. Toimet ovat määräaikaisia kausityöluontoisia, viikkotyöaika 38,25h. Tehtävien kestot 1 kk-6 kk sopimuksen mukaan.

Kausityöntekijänä työtehtäviisi kuuluu monipuolisesti edellä mainittujen yksiköiden kausiluonteiset avustavat tehtävät ja lomasijaisuudet. Työtehtäväsi voi koostua esimerkiksi puistoalueiden hoidosta kuten, ruohonleikkaus, istutusten hoito, puhtaanapito, sekä muu yleisten alueiden siisteyden yllä- ja kunnossapito. Ruohonleikkaajana tarvitset vähintään T-luokan ajokortin. Tilapalveluiden kausityöntekijä pääset kiinteistönhoitajan mukana avustamaan kiinteistöjen huolto- ja kunnossapito töissä ammattilaisten ohjeistamana.

Työt eivät vaadi aiempaa kokemusta tai koulutusta, mutta ne katsotaan eduksi. Koulutamme ja perehdytämme sinut työtehtäviisi. Tärkeintä on oma-aloitteisuus, reipas ja iloinen asenne, sekä valmius monipuolisten töiden suorittamiseen. Aloitus sopimuksen mukaan, työntekijöitä voidaan palkata jo haku-ajan ja haastatteluiden aikana.

PUISTOT- JA LIIKUNTA-ALUEET SEKÄ LIIKENNE-ALUEET

4 ulkoalueiden työntekijää, sekä 5 nurmikonleikkaajaa.

Toimit osana tiimiä Kalajoen kaupungin viher- ja puistoalueilla. Työtehtäviisi kuuluu viheralueiden hoitotyöt, kuten nurmikon leikkaaminen sekä siimaleikkurilla viimeistely. Työt eivät vaadi aiempaa kokemusta tai koulutusta, mutta ne katsotaan eduksi. Koulutamme ja perehdytämme työtehtäviin. Tärkeintä on oma-aloitteisuus, reipas ja iloinen asenne, sekä valmius monipuolisten ulkotöiden suorittamiseen. Kaupungin viheralueet sijoittuvat laajalle alueelle, vähimmäisvaatimus on traktorikortti. Aloitus 1.6.2022 ja päättyy 31.8.2022 tai sopimuksen mukaan.

LUONTOPOLUT JA REITISTÖT

3 kausityöntekijää kunnossapidon työtehtäviin luontopoluille ja reitistöalueille, sekä yleisille katu- ja viheralueille. Vähimmäisvaatimus on B-ajokortti. Aloitus 1.4.2022 ja päättyy 30.9.2022 tai sopimuksen mukaan. Lisätietoja antaa kunnossapitotyönjohtaja Jenna Ylikauppila, jenna.ylikauppila@kalajoki.fi, p. 040 6739 789

TILAPALVELUN KIINTEISTÖNHOITO JA KUNNOSSAPITO

3 työntekijää. Tulet toimimaan osana tilapalveluiden kunnossapitotiimiä. Päätehtäväsi on tilapalveluiden kiinteistöjen vuosihuoltoon liittyvät työt, sekä lomasijaisuudet vakituiselle henkilökunnalle. Työtehtäviisi kuuluu monipuolisesti maalaus, kunnossapito ja avustavat rakentamistyöt sekä kiinteistöjen viheralueiden hoitotöitä. Työssä vaaditaan jonkin verran kokemusta rakentamisesta, hyvää fyysistä kuntoa, sekä iloista ja palvelualtista mieltä. Työtehtävät eivät vaadi koulutusta, mutta ne katsotaan eduksi. Voit olla esimerkiksi rakennusalan perustutkinnon opiskelija tai jo alalta valmistunut ammattilainen. Koulutamme ja perehdytämme sinut työtehtäviisi. Tärkeintä on oma-aloitteisuus, reipas ja iloinen asenne, sekä valmius monipuolisten kunnossapitotöiden suorittamiseen. Kunnossapito sijoittuu laajoille alueille Kalajoen kaupungin kiinteistöillä, vähimmäisvaatimus on B-ajokortti. Työt ajoittuvat 1.3.-30.9.2023 väliselle ajalle. Lisätietoja antaa kunnossapitoinsinööri Pekka Hietala, pekka.hietala@kalajoki.fi, p. 044 4691 362

Työt ovat kokoaikatyötä. Noudatamme määräaikaisissa työsuhteissa 1 kuukauden koeaikaa. Palkka TS:n mukainen. Työsuhteen kesto voidaan tarvittaessa sopia hakijan toiveiden mukaisesti.

Hakemukset tulee jättää www.kuntarekry.fi 12.3.2023 klo 15.00 mennessä