”Valloita Kalajoki” on Kalajoen matkailun uusi brändi

Kalajoen matkailun uusi brändi ”Valloita Kalajoki” nostaa Kalajoen sen ansaitsemalle paikalle aktiiviseksi, suosituksi ja monipuoliseksi lomakohteeksi, houkutellen valloittamaan Kalajoen kohteet ja dyynit.
Valloita Kalajoki -brändin ilme on energinen ja aktivoiva. Kalajoen markkinoinnin kärki, aktiviteetit, tuodaan esille uudessa konseptissa raikkaasti. Positiivisia mielikuvia luovat, slogania myötäilevät tekstit sekä näyttävät kuvat luonnosta ja aktiviteeteista herättävät mielenkiinnon ja houkuttelevat toimintaan. Kaiken taustana ovat Kalajoen kaunis luonto sekä tutut meren ja auringon värit.
Uusi ilme tulee näkymään kaikessa Kalajoen matkailualueen markkinoinnissa www-sivuista esitteisiin ja mainontaan.
Kalajoesta ympärivuotinen matkailukohde
Kalajokea on kehitetty viime vuosina aktiivisesti ympärivuotiseksi kohteeksi. Pääsesongin ulkopuolinen aika onkin vahvistunut. – Matkailijaluvut syyskuulta 2015 maaliskuulle 2016 osoittavat oikeansuuntaista kehitystä ja kannustavat meitä edelleen vahvistamaan toimenpiteitä ympärivuotiseen aktiiviseen tekemiseen. Esimerkiksi tammikuussa meillä oli yöpymisiä tuplamäärä verrattuna aiempiin vuosiin, sanoo Kalajoki Matkailuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Esa Takala.
Kalajoella on Takalan mukaan erinomaiset puitteet suurillekin tapahtumille. Elokuusta 2016 onkin tulossa erittäin vilkas. Kalajoella järjestetään tällöin mm. geokätköilyn kansainvälinen megatapahtuma Sea Sand Sun, Jussi Jokisen isännöimä NHL-tapahtuma, Venetsialaiset sekä kymmeniä golf-tapahtumia. – Isot valtakunnalliset yrityksetkin ovat havainneet Kalajoen mahdollisuudet ja tuovat henkilökuntaansa kokouksiin ja kesäpäivien viettoon merelliseen tunnelmaan, iloitsee Takala.
Kesän 2016 uutuuksia matkailijoille
– Odotamme erittäin positiivisella mielellä tulevaa kesää, koska meillä on jälleen tälle kesälle paljon koettavaa ja vakioasiakkaillekin uutta tekemistä. Teemme kaikkemme, että matkailijat viihtyvät, toteaa Kalajoki Matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Honkonen.
Kesän 2016 uutuuksia Kalajoella ovat mm. kolme uutta köysiseikkailurataa sekä Suomen ensimmäinen Seikkailutorni päätä huimaavilla aktiviteeteilla ja Suomen pisimmällä vaijeriliu’ulla Seikkailupuisto Pakassa. JukuParkin tämän kesän uutuus on 18-reikäinen minigolfrata.
Lisäksi Kalajoen alueella vuokrataan monenlaisia kulkupelejä, jotta alueella on helppo liikkua laajemmin. Valikoimaa on segwaylaudoista ja polkupyöristä maastoautoihin. Myös ravintolatarjonta monipuolistuu, kun Suomen suosituimman leirintäalueen Beach Bar Surffari avaa ovensa uuden vetäjän voimin.
Lisätietoja antavat:
Esa Takala
Hallituksen puheenjohtaja
Kalajoki Matkailuyhdistys ry
Puh. 044 0466 676
esa.takala@kalajokigolf.fi
Eija Honkonen
Toiminnanjohtaja
Kalajoki Matkailuyhdistys ry
Puh. 040 7518 907
eija.honkonen@visitkalajoki.fi
Uusi Valloita Kalajoki -sivusto: www.visitkalajoki.fi, Uuden konseptin ilmeen ja www-sivut on suunnitellut ja toteuttanut NTRNZ media Oy sekä markkinointitekstit Helmiteksti.