Yhdistykset
Kalajoen kaupunki ja sen palvelualueista erityisesti Kalajoki Akatemia tekee yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa ja tukee avustuksin yhdistysten toimintaa.
Yhdistysten tuottamien palveluiden saavutettavuus on tärkeää. Alueen yhdistysten tiedot kootaan yhteen lahella.fi sivustolle, jonne toivomme kaikkien Kalajoella toimivien yhdistysten päivittävän tietonsa. Sivusto kokoaa yhteen Pohjois-Pohjanmaan kansalaistoiminnan parissa toimivien järjestöjen, yhdistysten, yhteisöjen, seurakuntien, kuntien ja kaupunkien sekä ei-kaupallisten yritysten tukea ja tekemistä, vapaaehtoistoimintaa sekä kehittämistyötä.
Avustukset
Kalajoen kaupunki myöntää toiminta- ja kohdeavustusta Kalajoella toimiville yhdistyksille, järjestöille sekä toimintaryhmille. Avustukset haetaan sähköisesti Akkuna palvelun kautta.
- Toiminta-avustusten hakuaika päättyy 30.4. 2023 klo 16
- Kohdeavustuksia haetaan on toukokuun 2023 ja syyskuun 2023 aikana. Kohdeavustusten hakulomake julkaistaan Akkuna-palvelussa vain tuolloin.
- Kohdeavustusta voi hakea takautuvasti toukokuussa, alkuvuoden 2023 tapahtumiin tai avustettaviin kohteisiin.
Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminta-avustuksen myöntämisestä päättää sivistyslautakunta kaupungin yleisen avustusohjeen mukaisesti.
Avustusohjeet löydät täältä.