Virtaa kulttuurista

Virta-Salista ei ollut tietoakaan vielä 80-luvulla, ja myöhemmin Kalajoella lomaillessa suku ajoi kulttuurin edelle. Vasta paluumuuton jälkeen on tullut tämänkin paikallisen elämänalueen tutkiminen ajankohtaiseksi. Sanoisin, että tutkittavaa on riittänyt kiitettävästi.
James Bond kuoli kolmeksi minuutiksi, kun häntä esittänyt henkilö kaatui pamauksen jälkeen muusikoiden jalkojen juureen. Eletään toukokuuta 2023 ja Virta-Salissa on meneillään Elokuvamusiikin Helmiä -konsertti, jota salintäydellinen kalajokisia on tullut kuuntelemaan ja ihmettelemään. Osataanko Kalajoella tällaistakin? Sävelten hiljennyttyä lattialta herää henkiin ketterä pelitohtori Tony Manninen – siinä oli mielestäni hyvää heittäytymisen mallia meille kaikille kulttuuria ja elämää rakastaville kalajokisille. Ja jos emme heti estradille heittäydy, niin toivottavasti yhä useammin yleisön joukkoon.
Tapahtumat ja kulttuuri kulkevat monesti käsi kädessä, ja niitä oli Kalajoen kesä täynnä. Aloitetaan helposta päästä eli kumpaa kävit katsomassa: Madaamit-esitystä Kalajoen kesäteatterissa Hiekkasärkillä vai Alavieskan Linnakallion Sormet liisterissä -näytelmää? Toivottavasti vastauksesi ei ole, että et kumpaakaan… Vaikka huumori on vaikea laji, on kesäteatteri mitä parhainta viihdettä kesäillassa. Aion mennä vähintäänkin jompaankumpaan taas tulevana kesänä. Monta kohdetta jäi kuitenkin itsellänikin kesällä käymättä, sillä tämäkään kesä ei ollut edelliskesiä pidempi. Raksit ruutuun kuitenkin seuraavien kohdalla: Strongman Champions League Hilmantorilla, kesäteatteri Madaamit, Himangan Satamarock, retki Maakallaan Ansiolla, Teetä ja vanhoja taloja Havulassa ja Venetsialaiskarnevaalit. Ihan ok rivihän siitä muodostui!
Tunne edellä vaikka elokuviin
On muuten hienoa ja jonkin verran yllättävääkin, miten nopeasti uudet elokuvat ovat ohjelmistossa Kalajoella. Myös katsojan täytyy olla hereillä – muuten joutuu lähtemään merta edemmäs kalaan.
Harmikseni Barbit jäi tällä erää näkemättä. Kolmen tyttären äitinä Barbie on vähän niin kuin oma lapsi ja kyllähän lapsen edesottamuksia on seurattava. Barbie odottaa siis katseluun pääsyä kyllä. Mutta koska välillä on priorisoitava myös kulttuurin kuluttamisessa, valitsin tällä kertaa katsottavaksi toisen puheenaiheeksi yltäneen elokuvan Lapua 1976:n. Olin kymmenvuotias Lapuan patruunatehtaan räjähtäessä ja siitä on jäänyt vahva tunnejälki ja mielikuva arkkurivistöineen. Tuntui sille, että se elokuva on nähtävä. Myöskin sen vuoksi, että Hannu-Pekka Björkman on kerran takavuosina pelastanut minut pienestä pulasta keskellä Helsinkiä. No, kyyneliä pyyhkien moni meistä poistui salista, vaikka elokuva olikin kovin rakkauden täyteinen.
Virta-Salin syksy tarjoaa sekä klassista että kevyempää konserttiviihdettä. Sonja Lumpeen Retroviisut ja Katri Ylander Trio kuulostaa ihan mun jutuille, mutta pitäisikö kuitenkin antautua Bachin vietäväksi? Odottelen ohjelmistoon ilmestyväksi myös Bond-konsertin toteutuksesta vastanneiden Ville Palinin ja Antti Roslanderin orkesterin seuraavaa teemakonserttia. Eikös sellainen ollut tulossa? Tiedän jo, että nopeat syövät hitaat, joten kannattanee käydä kuikuilemassa ohjelmistoa tasaisin väliajoin.
Kahvilakulttuuria – kannatetaan!
Kesän kynnyksellä istahdin Virta-Salin pehmeälle penkille myös ihan toisenlaisissa merkeillä, nimittäin kuuntelemaan toisen paluumuuttajan, historioitsija Sari Alajoen tarinoita vanhasta Plassista. Aihe selvästi kiinnosti sekä meitä uudempia ja vanhempia plassilaisia että muitakin kalajokisia. Yleisömäärä näytti olevan kaikille iloinen yllätys, mikä varmasti innostaa myös tilaisuuden järjestelijöitä jatkamaan tarinointia kylien historiasta. Niissä on varmasti ammennettavaa ja tietäjiäkin on vielä elossa. Toivottavasti näitä on tulossa ohjelmistoon!
Plassilla olen kulkenut ehdottomasti aistit valppaampana tuon luennon jälkeen, vaikka yksityiskohdat eivät mielessä vielä pysykään. Monet kahvit tuli myös juotua pienessä Puoti-kahvilassa vanhan Erkin talossa ja Havulassa. Voi miten toivoisin kahviloille elinmahdollisuuksia myös sesongin jälkeen! Monet kaipaavat kahvilakulttuuria mutta eivät kenties ymmärrä, että sitä pitää olla itse synnyttämässä. Kesällä 90-vuotta täyttänyt Martti-isäni oli monella kahvilakäynnilläni mukana ja tapasi ihmetellä, missä ne muut ysikymppiset ovat.
Yläkerta haltuun
Olen istahtanut useamman kerran myös Kahvila Kirjaan, en pelkästään Virta-Salin tapahtumien yhteydessä vaan muutenkin, sillä sinne on ollut helppo sopia niitä kuuluisia kahvitreffejä. Yhdellä tällaisella käynnillä tuli jopa hankittua kirjastokortti, sillä sen haltijana pystyy varaamaan tarvittaessa äänieristetyn Kuution. Kirjastokortin ansiosta taidelainaamosta lähti yksi taulu kotiin. Se sopii niin täydellisesti seinälleni, että noinkohan osaan siitä laina-ajan päättyessä luopua. Vähän kuin varkain minusta on tullut kirjastopalveluiden käyttäjä, vaikkakaan ei sillä ihan perinteisellä tavalla.
Vaikka Hiekkasärkät hiljenee, koko Kalajoki ei jää talveksi uinumaan. Kannustan ottamaan kauppa- ja kulttuurikeskus Mertan haltuun myös yläkerran osalta ja lähtemään kotiin elämyksiä rikkaampana. Tätä kirjoittaessani Rautiossa valmistaudutaan kyläpäiviin syyskuun lopussa. Jotta totuus ei unohtuisi, kulttuuria ja erilaisia tapahtumia on tarjolla keskustan lisäksi myös kylillä. Tilaisuuden tullen muistetaan käydä niissäkin.
Helena Hurri
Kirjoittaja on Kalajoelle paluumuuttanut yrittäjä, yhteisöosaaja, projektiasiantuntija ja uraravistelija, joka haaveilee omannäköisestä (työ)elämästä ja ammatillisesta sielunmaisemasta sekä kirjoittaa Kalajoen kaupungille muutaman blogiin sarjan vuonna 2023.
Kiinnostuitko Kalajoen kulttuuritapahtumista? Täältä lisätietoja:
Tapahtumien Keski-Pohjanmaa Kalajoki