Yrittäjägaalassa kiitoksia ja palkitsemista

Viikonloppuna Kalajoella koettiin Yrittäjägaalan juhlahumua. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari toi tapahtumaan kaupungin terveiset.
”Jälleen on aika juhlistaa Kalajoen vahvaa yrittäjyyttä, huomioida ja nostaa esille muutamia hyviä esimerkkejä onnistuneesta ja aikaansaavasta yritystoiminnasta kotikaupungissamme.
Kalajoen elinvoiman perusta on ollut perinteisesti vahva yrittäjyys, jota on täydentänyt onnistunut yhteistyö ja verkostoituminen niin paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Voimme olla erittäin tyytyväisiä siitä yhteistyöstä, sitoutumisesta ja kannustavasta ilmapiiristä, jossa olemme voineet yhdessä tehdä työtä. Matkailutoimialalla verkoston yhdessä työstämien strategioiden konkreettiset tulokset näkyvät selkeästi. Strategioiden tekeminen ei ole jäänyt pilkun- ja pykälänviilaukseksi. Yhdessä linjattujen valintojen pohjalta on saavutettu merkittäviä tuloksia.
Linjaukset ovat vaatineet valintoja. Esimerkiksi 2000-luvun alussa esiintyi vahvaa näkemystä, että Kalajoen Hiekkasärkät eivät kestä 10 000 vuodepaikkaa ja sen mukanaan tuomaa massaturismia. Kylpylän viereen suunniteltua hotellia pidettiin liian isona. Kriittisistä kannanotoista huolimatta yrittäjät, kaupunki ja muut sidosryhmät ovat uskaltaneet tehdä rohkeita ratkaisuja, joiden pohjalta Kalajoen Hiekkasärkkien tarina on yksi hienoimmista matkailukeskusten menestystarinoista.
Muutama vuosi sitten totesimme, että haluamme menestyä Suomen Yrittäjien kahden vuoden välein tekemässä elinkeinopoliittisessa mittaristossa. Menestyminen vertailussa ei ole itseisarvo sinänsä, mutta mittaristossa selvitettävät asiat auttavat meitä kehittämään toimintaamme ja yhteistyötämme. Toissa vuoden mittaristossa pärjäsimme erinomaisesti ja olimme kokoluokassamme Top 10 -kuntien joukossa. Viimeisimmänkin selvityksen tulokset olivat hyviä ja se antaa hyvän pohjan haastaa meidät kaikki tekemään vahvan yrittäjyyden viiden tähden Kalajoesta vieläkin paremman. Hyvällä itsetunnolla, rakentavassa hengessä, yhdessä jatkuvasti toimintaa kehittämällä meillä on edellytykset piikkipaikalle asti.
Kaupunkiorganisaatiossa toimintaamme ja asennettamme haastaa se, vastaammeko yrittäjien ja muiden asiakkaiden esityksiin lähtökohtaisesti ”kyllä onnistuu” – vai suhtaudummeko esityksiin ja toisiimme välinpitämättömästi, pidättyväisesti tai jopa negatiivisesti.
Vahvan yrittäjyyden ja onnistuneen yhteistoiminnan ansiosta Kalajoella tapahtuu häkellyttävän paljon. Pelkästään investoinneilla mitattuna meillä on miljardin edestä hankkeita vireillä ja toteutuksessa. Tuulivoimaa on rakennettu n. 400 miljoonalla eurolla, matkailun investoinnit ovat olleet viime vuosina noin 400 miljoonaa ja saman verran investointeja on vireillä, keskustaan on investoitu n. 50 miljoonaa ja saman verran on vireillä; on keskuspuhdistamoa, paloasemaa, yhtenäiskoulua, kaupan toteuksia, kerrostalohankkeita ja paljon muuta. Menestyvän alkutuotannon ja teollisen toiminnan ohella matkailu kasvu on ollut voimakasta ja erityisen ilahduttavaa on se, että keskustan ilme ja Kalajoen kaupallinen palveluvarustus on kehittynyt vauhdilla.
Mitä jatkossa?
Seuraava painopiste imagollisesti, toiminnallisesti ja kilpailuetuna niin matkailussa kuin kaupungissa muutoinkin voisi olla meillä Suomen suurimpana tuulivoimapaikkakuntana energiasektori ja siellä erityisesti edelläkävijän rooli uusiutuvassa energiassa ja kiertotaloudessa.”
Tilaisuudessa palkittiin eri toimijoita Yrittäjäpalkinnoilla.
Kalajoen kaupunki palkitsi Vuoden Yrityksenä 2018 Silta-asennus Mäkelä Oy:n, Vuoden Maaseutuyrityksenä Juolan tilan ja Matkailumajakalla Suomen Keskusvaraamo Oy:n. Lisäksi yrittäjäyhdistykset jakoivat omat palkintonsa. Kalajoen Yrittäjät palkitsi yrittäjäpalkinnolla Wesain Oy:n ja Himangan Yrittäjät Parturi-Kampaamo Tarjan.
Tilaisuuden lopuksi Keski-Pohjanmaan yrittäjät ry, Kalajoen yrittäjät ry ja Kalajoen matkailuyhdistys antoivat kaupunginjohtaja Jukka Puoskarille kunniakirjan arvokkaasta, pitkäaikaisesta yhteistyöstä Kalajoen elinkeinoelämän edistämiseksi.
Kuvat: Ari-Pekka Hihnala