Julkaisut

Akuuttiosaston lopettaminen ei saa ymmärrystä Kalajoella: ”Ei ole oikein”

Julkaistu 28.3.2024 Muokattu 28.3.2024

Pohde avasi säästötoimenpiteiden taustoja asukastilaisuudessaan. Tilaisuuteen osallistuneissa kuntalaisissa huolta herättivät pääasiassa Kalajoen sote-keskuksen akuuttiosaston ja Raution paloaseman lakkauttaminen.

Yli sata kuulijaa seurasi etänä ja paikan päällä Pohteen järjestämää asukastilaisuutta keskiviikkoiltana. Suunniteltu puolitoista tuntia venyi reippaaseen kahteen tuntiin asiantuntijoiden kattavien pohjustusten ja aktiivisten kuntalaisten kysymysten sekä puheenvuorojen parissa. Puheenvuoroja käyttivät ahkerasti niin valtuutetut, viranhaltijat kuin terveydenhuollon ammattilaisetkin.

– Miksi päätöstä Kalajoen sote-keskuksen A-osan uudistamisesta ei ole tehty, vaikka sitä kipeästi tarvitaan ja kaupunki on myös ollut valmis jo vuosia panostamaan siihen taloudellisesti, kysyi kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.

Kaupunginhallituksen kannanotossa on jo aiemmin todettu, että Kalajoen akuuttiosasto on ainoa lakkautettavaksi esitettävä Pohteen akuuttiosasto, vaikka Kalajoki on Pohjois-Pohjanmaan viidenneksi suurin kaupunki. Talousjohtaja Pirjo Männistö kommentoi tilaisuudessa puolestaan talouslukuja, joiden perusteella akuuttiosasto on joutunut lakkautusuhan alle.

– Luvuissa ei näy, että olemme ostaneet meillä olleiden vuodepaikkojen lisäksi paikkoja muualta. Eli tarve on ollut suurempi, miltä se Pohteen laskelmissa nyt näyttää.

Pohteen suunnitelmia kaupunki pitää erikoissairaanhoitovetoisina, jolloin huomio on kiinnittynyt aivan liian vähän inhimilliseltä ja taloudelliselta kannalta tärkeisiin lähipalveluihin. Tilaisuudessa ajatuksia vaihdettiin myös muun muassa Raution paloaseman lakkauttamisesta ja vastavalmistuneen Himangan terveyskeskuksen käytöstä jatkossa.

– Himangan uusia ja hyviä tiloja voidaan hyödyntää myös muihin palveluihin. Kalajoen terveyskeskus ei rakennuksena vastaa tämän päivän vaatimuksia. Tulevaisuudessa voi olla myös siirrettävää rakennuskantaa, pohti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto.

Aikaa keskustelulle tilaisuudessa jäi niukasti. Hyvinvointialueen haasteet ja sote-palveluiden kehittämistarpeet on Kalajoella ymmärretty.

– Me hyväksymme toiminnan kehittämisen, mutta se ei ole oikein, että Kalajoelta akuuttiosasto lopetetaan ja muualle lisätään, painotti kaupunginjohtaja Puoskari.

Kalajoen kaupunki toivoo edelleen  suunnitelmien ja laskelmien läpikäyntiä yhdessä sekä tilaisuudessa annetun palautteen huomioimista ennen lopullista päätöksentekoa. Kalajoen kaupunginhallitus on jättänyt Pohteelle kannanoton suunnitelluista toimenpiteistä. Voit lukea lausunnon tästä linkistä. Taltiointi asukastilaisuudesta on katsottavissa kahden viikon ajan tästä linkistä.

Jaa sivu:
Kuuntele