Anu-Maija Kärjästä kuntaviestijä Kalajoelle
Julkaistu 1.3.2024 Muokattu 1.3.2024Kalajoen kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkönä aloittaa maalis-huhtikuun taitteessa medianomi (YAMK) Anu-Maija Kärjä. Kärjä siirtyy tehtävään Limingan kunnan viestintäpäällikön työstä.
– Kuntaviestijän työ on minulle tuttua jo valmiiksi, mutta luvassa on varmasti tutun ja turvallisen lisäksi monia uusia haasteita. Tehtäväkenttä on todella laaja ja odotan innolla, että saan kääräistä hihat ja ruveta hommiin nimenomaan Kalajoella, josta olen lähtöisin.
Paikkaa haki kaikkiaan 18 henkilöä, joista neljä haastateltiin helmikuun alkupuolella, kertoo kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.
– Hakijakaarti oli tasokas ja olemme iloisia, että paikka kiinnosti niin monia. Viime viikolla pidettyyn toisen kierroksen ryhmähaastatteluun eteni kolme kandidaattia, joista Kärjä todettiin soveltuvimmaksi tehtävään.
Kärjä on työskennellyt ennen kuntaviestijän työtä muun muassa toimittajana, juontajana sekä valokuvaajana.
– Oli aika satumainen sattuma, että päädyin jo parikymppisenä töihin Yleisradioon tekemään tv-ohjelmaa, terveys- ja hyvinvointiohjelma Akuuttia. Aloitin harjoittelijana, mutta työ vei mukanaan ja opinnot jäivät taka-alalle. Olen käytännön tekijä ja siinä mielessä yhtälö oli kuin minulle tehty.
Yli 16 vuoden työrupeama Yleisradiossa päättyi, kun terveysohjelman toimitus päätettiin siirtää Helsinkiin. Tämä avasi lopulta uuden ja innostavan vaiheen työelämässä.
– Perheen kanssa muuttoakin puntaroitiin, mutta päätimme jäädä Ouluun. Siinä hetkessä heittäydyin freelance-toimittajaksi ja otin töiden ohessa kiinni menetettyä opiskeluaikaa. Viimeistelin audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon, aloin opiskella valokuvaajaksi ja tein myös kesken jääneen korkeakoulututkinnon valmiiksi.
Kuntaviestijän työssä Kärjä aloitti neljä vuotta sitten: samaan aikaan, kun koronapandemia rantautui Suomeen. Kriisiviestinnän tekeminen ja uuteen työtehtävään oppiminen kulkivat käsi kädessä.
– Pakettiin kuului myös tapahtuma-asiantuntijan työ, jolle pandemia asetti aluksi omat ehtonsa. Nyt olen vuoden päivät keskittynyt viestintäpäällikön tehtävään, joka sisältää luonnollisesti paljon kuntamarkkinointia.
Pääsiäisviikolla Kalajoen kaupungin työntekijäksi siirtyvän Kärjän perheeseen kuuluu puoliso, kaksi teini-ikäistä lasta ja kaksi kissaa.
– Työtä teen hybridinä eli sekä kotitoimistolta että kaupungintalolta. Kalajoella ollessani asun isän luona ja se on ehdoton bonus tässä yhtälössä.
Uusi työnantaja on Kärjälle entuudestaan jo jonkin verran tuttu – tosin aivan toisenlaisista työtehtävistä.
– Lämmöllä muistelen leiriohjaajan työtä Pitkäjärvellä ja ruohonleikkaajan pestiä keskustan puistoalueilla. Kerran löysin itseni ja ajettavan Stigan ojasta nokkospuskan keskeltä.
Päällimmäinen leirimuisto on puolestaan pesäpallomailasta avohaavan saanut leiriläinen, jota Kärjä kiidätti terveyskeskukseen Kärkisen tietä pitkin sora pölisten.
– Tikkien päälle haettiin jätskit Torimajakalta. Kaikki päättyi lopulta hyvin, kuten asioilla on taipumus käydä – niissä hankalammissakin käänteissä. Tuskin maltan odottaa miten meheviä muistoja Kalajoen kaupunki jatkossa tarjoaa, Kärjä hymähtää.