Vaikka talouden tilannekuva on kuntasektorilla jonkin verran heikentynyt, on Kalajoen kaupungin investointiohjelma yhä mittava.
– Vuoden 2026 suurimmat investoinnit ovat Himangan päiväkodin ja senioreille suunnattujen vuokra-asuntojen lisäksi liikuntatila sekä uusi kehitysvammaisten ja yhteisöllisen asumisen yksikkö, kertoo kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.
Vuokra-asunnot tulevat jokirannan upeisiin maisemiin Kalajoen Kristillisen Opiston alueelle ja ne rakennuttaa Koy Kalajoen vuokra-asunnot. Samalle tontille suunnitellaan yhteistyössä Pohteen kanssa rakennettavaa yksikköä.
– Todella mahtava asia, että Pohde on varannut talousarviossaan määrärahaa kehitysvammaisten asumispalveluyksikön sekä ikäihmisten tehostetun palveluasumisen lisäpaikkojen toteuttamiseen Kalajoelle. Lisäksi Kalajoki voi näyttää mallia, että kolmas sektori eli opisto voi hankkeessa olla mukana, jatkaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija Pahkala.
Kalajoen liikuntapuistoon rakennettava liikuntatila palvelee puolestaan kaikenikäisiä kuntalaisia – voimistelijat, tanssijat ja kamppailulajeja harrastavat saavat tämän myötä omat toimitilat.
Tavoitteena satoja uusia työpaikkoja
Kaupungin suunnitelmien pohjana toimivat strategiset kärjet. Kalajoen sataman yrityspuiston ja Marinan kehittäminen jatkuvat, retkeilyalueisiin ja reitistöihin satsataan edelleen. Jylkän aluetta kaavoitetaan energiaintensiivisiä hankkeita silmällä pitäen.
– Jylkkä ja energiaratkaisut ovat yksi painopisteemme. Kalajoella on kaikki edellytykset rannikkovyöhykkeen elinvoiman kasvattamiseksi ja tahtotila hyötyä alueella tuotetusta sähköstä myös itse. Energiahankkeiden tänne houkutteleminen synnyttää työpaikkoja ja luo hyvinvointia täällä asuville ihmisille, avaa Puoskari.
Myös sataman yrityspuistossa otetaan seuraavat askeleet, nyt kun liikennejärjestelyt ja kaavoitus on saatu valmiiksi. Yrityspuiston laajenemisen ja kehittymisen myötä alueen työpaikkojen tavoitellaan kolminkertaistuvan vuoteen 2040 mennessä.
– Tämä tarkoittaa 400 uutta työpaikkaa. Sataman yrityspuistoon käynnistyy jo ensi vuoden aikana yhden teollisuushallin rakentaminen ja satamaan toteutetaan vuosittain vähintään yksi varastohalli.
Kansainvälistä matkailua vauhditetaan uudella kehitysyhtiöllä ja kuntatoimijoiden taloudenpitoon perustetaan yhteisyritys, joka tarjoaa julkisen sektorin toimijoille laadukasta ja asiakaslähtöistä taloushallintopalvelua nykyaikaisella ohjelmistolla.
– Emme kilpaile paikallisten yritysten kanssa, vaan tarjoamme tällä Kalajoelle uusia asiantuntijatyöpaikkoja, mahdollistamme laajempaa koulutusyhteistyötä esimerkiksi harjoittelupaikkojen osalta. Lisäksi yhteisyritys tukee kaupunginkin sijaisresursointia, listaa talousjohtaja Pirjo Männistö.
Talousarvio lukuina
Talousarviossa vuoden 2026 nettoinvestoinnit ovat 13,15 M€ ja antolainaukseen varaudutaan noin 4,6 M€. Investoinnit ja antolainaus jatkuvat mittavina myös taloussuunnitteluvuosina. Kaupungin lainamäärä kasvaa, mutta investointeja jaksottomalla lainojen ja korkojen kasvu on hallittavissa, kertoo Männistö.
– Kunnallisveron odotetaan tuottavan 19,85 M€, kun se kuluvana vuonna tuottaa 18,7 M€. Kiinteistöveron odotetaan kasvavan uusien rakennuskohteiden myötä. Valtionosuus laskee 0,2 M€, ollen 14,3 M€.
Talousarviossa odotetaan toimintatuottoja kertyvän 12,7 M€ (vuonna 2025 12,7 M€). Toimintamenoihin on varattu 53,8 M€ (53,4 M€). Vuosikate on noin 5 M€ ja se riittää lähes kattamaan tilivuoden poistot. Talousarvio osoittaa noin 15 000 € ylijäämää.
