Julkaisut

Kansallinen kiertueilmiö kokoaa liike-elämän vaikuttajat Kalajoelle

Julkaistu 15.5.2024 Muokattu 15.5.2024

Kalajoki Business Festival järjestetään ensimmäistä kertaa 16.5.–17.5.2024. Tapahtuma kokoaa yhteen liiketoimintansa ja itsensä kehittämisestä sekä verkostoitumisesta kiinnostuneet kävijät. 

Festivaaliohjelmassa on yhteensä 15 asiantuntijapuheenvuoroa myynnistä, markkinoinnista ja johtamisesta. Näiden lisäksi tarjolla on taitoihin perustuvia luentoja. Tavoitteena on tehdä Kalajokea ja sen toimijoita tunnetuiksi myös muualta saapuville festivaalikävijöille. 

– On todella hienoa saada tämä suuren suosion saavuttanut tapahtuma myös Kalajoelle. Toivotan osallistujat lämpimästi tervetulleeksi nauttimaan Hiekkasärkkien ainutlaatuisesta luonnosta ja Suomen kauneimmista auringonlaskuista aavan meren äärellä. Alueemme matkailutoimijat ovat valmistelleet monipuolisen elämystarjonnan, josta osallistujat voivat rakentaa ikimuistoisen päivän myös perjantaille, kehitysyhtiö Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Janne Anttila sanoo. 

Vaikka ajat ovat haasteelliset ja näkymät epävarmat, Business Festival on rohkeasti lähtenyt edistämään liike-elämän osaamisen kehittymistä. Tähtäimessä on jo laajentua pohjoismaihin seuraavan vuoden aikana.

– Missiomme on jättää pysyvä jälki suomalaiseen elinkeinoelämään. Varmistaa onnellisempi arki, vahvempi kilpailukyky ja rehellinen puhe, joka johtaa tekoihin. Visiokin on kirkas, sillä en tule tyytymään vain yksittäisiin tapahtumiin. Haluamme olla pohjoismaisessa mittakaavassa 
vuorovaikutuksellisin business media, joka tarjoaa laadukasta sisältöä monikanavaisesti ympäri vuoden, kertoo tapahtumakonseptin isä ja perustaja Markus Koskinen.

Kalajoki toimii Business Festival -kiertueen kevätkauden päätepysäkkinä vuodelle 2024. Kiertue on kerännyt suuren suosion Tampereella, Helsingissä, Turussa ja Seinäjoella. Voit tutustua Kalajoen tapahtumaan tarkemmin tästä linkistä

Kuvassa sijoittaja ja liike-elämän vaikuttaja Kim Väisänen, joka nousee lavalle Kalajoen tapahtumassa. Kuva: Janne Saajos

Jaa sivu:
Kuuntele