Julkaisut

Kaupungin joulukalenteri on tänä vuonna kurkistus vastuullisuuteen!

Julkaistu 29.11.2024 Muokattu 29.11.2024

Vastuullisuusjoulukalenteri tarjoaa vinkkejä esimerkiksi kestävämpään joulunviettoon, energiansäästöön ja yhteisöllisiin tekoihin. Jouluhankintoja tehdessäsi voit myös toimia vastuullisesti – suosi suomalaista, tue paikallista! 

Joulukuusikuvitus, jonka ympärillä on ovikranssi.

Kalajoen kaupungin vastuullisuusjoulukalenteri tuo joulun odotukseen joka päivä pienen, konkreettisen vinkin, jolla jokainen meistä voi tehdä arjestaan kestävämpää ja yhteisöllisempää, kertoo yritysasiantuntija Anna Uusitalo.

Luvassa on vinkkejä esimerkiksi kestävämpään joulunviettoon, energiansäästöön ja yhteisöllisiin tekoihin. Lisäksi luvassa on kaupungin työntekijöiden havaintoja vastuullisuusteoista, joita teemme päivittäin työnteon lomassa. Uusia hankintoja tehdessäsi voit myös toimia vastuullisesti – suosi suomalaista, tue paikallista! 

Kuntaorganisaatiossa kaikki tekeminen liittyy vastuullisuuteen. Kalajoella kääräistiin kuluneen syksyn aikana hihat ja päätettiin kokeiluluontoisesti järjestää vastuullisuuden perusvalmennus. 

– Tavoitteena on lisätä vastuullisuusosaamista jokaisella toimialalla ja saada oivalluksia siitä, mitä teemme vastuullisuuden saralla jo hyvin sekä antaa henkilöstölle mahdollisuus osallistua Kalajoen kaupungin vastuullisuustyöhön. Esimerkiksi tämän vastuullisuusjoulukanterin idean keksi valmennukseen liittyvässä työpajassa eräs ryhmä.

Työpajoihin ilmoittautui vastuullisuuskysymyksistä kiinnostuneita työntekijöitä useimmilta palvelualueilta. Elinkeinojohtaja Miia Himangan mukaan työpajatyöskentelyssä tunnistettiin hienoja onnistumisia, mutta samalla löydettiin varsin yksinkertaisiakin ratkaisuja vastuullisuuden lisäämiseksi arjessa.

– Koulutuksessa syntyneet ideat käydään vielä läpi ja niiden pohjalta mietitään, miten kaupunki voisi jatkossa kehittää vastuullisuusajattelua kaikessa toiminnassaan. Juhlavuoden kynnyksellä on hyvä kääntää katse tulevaisuutta kohti ja miettiä, millaisen jäljen omasta ajastamme jätämme tuleville polville.

Yksi konkreettinen vastuullisuuteen liittyvä asia on esimerkiksi se, että jo olemissa olevista kestävistä toimintamalleista viestitään, kertoo koulutuksessa mukana ollut laskentapäällikkö Sanna-Mari Parri.

– E-lasku on sähköisessä muodossa oleva lasku ja se sisältää samat tiedot kuin paperinen lasku. Sähköisen laskun hiilijalanjälki on huomattavasti paperilaskua pienempi, joten tilatessasi e-laskun teet samalla hyvän teon ympäristön puolesta. 

Tee vastuullisuusteko ja tilaa Kalajoen kaupungin paperilaskusta e-lasku 

  • E-laskun käyttäminen on turvallista, helppoa ja ympäristöystävällistä.
  • E-laskuja on mahdollista saada kaikista Kalajoen kaupungin laskuista. Yksityishenkilöt voivat tilata e-laskuja omassa verkkopankissaan.
  • E-laskua tilatessa tarvitset viitenumeron edelliseltä Kalajoen kaupungin lähettämältä laskulta. Näin saat yhdellä kertaa kaikki Kalajoen kaupungin laskut e-laskuiksi. Mikäli asiakkaalla ei ole käytössään e-laskua tai suoramaksusopimusta, lähetetään lasku paperisena.

Joulukalenteria pääset seuraamaan kaupungin Facebook- ja Instagram-tilien kautta. Vinkit koostetaan joulukuun aikana myös tämän jutun yhteyteen, jolloin kalenterin sisällöstä pääsevät osallisiksi myös ne, jotka eivät sosiaalista mediaa käytä. Samalla keräämme kuntalaisten omat vastuullisuusvinkit, joita voi antaa muille joulukalenteria seuraaville kommentoimalla julkaisuja. Voit myös lähettää oman vinkkisi sähköpostilla: anna.uusitalo@kalajoki.fi .

Vastuullisuuden perusvalmennus järjestettiin osana VATUPASSI - Vastuullinen tulevaisuus –projektia, joka on EU:n osarahoittama ESR+ -ryhmähanke. Ryhmähankkeen päätoteuttaja on Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti ja osatoteuttajat Kalajoen kaupunki, Raahen seudun kehitys, Ylivieskan kaupunki ja NIHAK. 

 

Jaa sivu:
Kuuntele