Julkaisut

Kaupunginhallituksen käsittelyssä tänään uuden työllisyysalueen virat

Julkaistu 11.11.2024 Muokattu 13.11.2024

Työllisyysalueet aloittavat toiminnan vuodenvaihteessa, kun TE-toimistot lakkautetaan ja palvelut siirtyvät kuntiin. Kaupunginhallituksen käsittelyssä on tänään muun muassa TE-asiantuntijoiden virkojen perustaminen.

Kaupunginhallituksen käsittelyssä on tänään uuteen työllisyysalueeseen liittyvien virkojen perustaminen, kertoo hallintopäällikkö Teemu Turpeinen.

- Kaupunginjohtajan esityksenä on, että kaupungihallitus perustaa kymmenen TE-asiantuntijan virkaa ja myöntää tässä vaiheessa täyttöluvat yhdeksälle TE-asiantuntijalle. 

Uudistusta on valmisteltu pitkään ja virkojen perustaminen on käsitelty kaavoitus- ja elinvoimalautakunnassa. Työllisyysalueet aloittavat toiminnan vuodenvaihteessa, kun TE-toimistot lakkautetaan ja TE-palvelut siirtyvät kuntiin. 

- Kunta vastaa jatkossa sekä työnhakijoiden että työnantajien työvoimapalveluista, kertoo työllisyyspäällikkö Paula Oja.

Työllisyysalueessa on mukana kuusi kuntaa: Ylivieska, Kalajoki, Nivala, Sievi, Alavieska ja Merijärvi. Kalajoen kaupunki vastaa myös Alavieskan ja Merijärven lähipalveluista.

- Uudistuksella halutaan tuoda palvelut lähemmäksi asiakkaita ja edistää työllisyyttä, osaavan työvoiman saatavuutta sekä alueellista elinvoimaa. TE-toimiston asiakkailta uudistus ei vaadi toimenpiteitä, Oja lisää.

Kokouksessa jatkuu myös talousarvion käsittely. Voit tutustua esityslistaan tarkemmin  tästä linkistä. Asiakirja päivittyy pöytäkirjaksi, kun se on kokouksen jälkeen tarkastettu. 

Jaa sivu:
Kuuntele