Julkaisut

Kaupunginhallitus valitsi uudet haastateltavat henkilöstöjohtajan virkaan

Julkaistu 13.8.2024 Muokattu 13.8.2024

Henkilöstöjohtajan virkaan kutsuttiin viisi uutta haastateltavaa.

Eilen syyskautensa aloittanut kaupunginhallitus päätti kutsua henkilöstöjohtajan virkaan haastateltavaksi koulutuksen ja työkokemuksen perusteella viisi henkilöä, kertoo hallintopäällikkö Teemu Turpeinen.

- Jatkettuun määräaikaan mennessä virkaan jätettiin 23 hakemusta aiemman 29 hakemuksen lisäksi. Ensimmäisellä hakukierroksella hakeneista kaksi hakijaa on vetänyt hakemuksensa pois. Nyt haastatteluun kutsutaan koulutuksen ja työkokemuksen perusteella Iisu Viinikainen, Suvituulia Tammilehto, Anne Heiskanen ja Nella Niskanen.

Lisäksi yksi haastatteluun kutsutuista ei halua nimeään julkisuuteen. Haastatteluryhmänä toimii aiemmin valittu haastatteluryhmä.

Myös muista kokouksessa käsitellyistä asioista tehtiin esitysten mukaiset päätökset. Voit tutustua esityslistaan tarkemmin tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkastuksen jälkeen.

 

 

Jaa sivu:
Kuuntele