Viisaan liikkumisen suunnitelma – vastaa kyselyyn

Julkaistu 8.4.2026 Muokattu 8.4.2026

Kalajoella laaditaan parhaillaan viisaan liikkumisen suunnitelmaa yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Elinvoimakeskuksen ja sen läntisen alueen kuntien kanssa. Suunnitelman tavoitteena on edistää turvallista, sujuvaa ja kestävää liikkumista arjessa. Suunnitelmassa tarkastellaan muun muassa kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä, ajoneuvoliikennettä sekä liikenneturvallisuutta eri käyttäjäryhmien näkökulmasta. Suunnittelun tueksi on avattu kaikille avoin karttapohjainen kysely, johon voivat vastata kuntien asukkaat sekä kaikki alueella liikkuvat.

Kysely avoinna 19.4. saakka

Kysely on käynnissä 1.4.–19.4. ja siihen voi vastata verkossa osoitteessa tästä linkistä

Kyselyn avulla kerätään paikallistietoa ja kokemuksia esimerkiksi:

  • liikenneturvallisuudesta ja koetusta turvallisuudentunteesta
  • kävelyn ja pyöräilyn yhteyksistä
  • puuttuvista tai kehittämistä vaativista reiteistä
  • liikenneympäristöön liittyvistä ongelmakohdista

Karttaosiossa vastaaja voi merkitä konkreettisia paikkoja ja kertoa, mitkä tekijät (esim. raskas liikenne, korkeat ajonopeudet tai kapea väylä) vaikuttavat liikkumisen turvallisuuteen tai väylän tarpeeseen.

Vastaa suomeksi tai englanniksi

Kyselyyn voi vastata suomen tai englannin kielellä. Kieliversion voi valita kyselyn etusivulta.

 

Karihtala, Juha-PekkaKuntatekniikan päällikkö
Jaa sivu: