Julkaisut

Kalajoella käsityöalan ammattilaiseksi opiskellut Anu pääsi heti kiinni työelämään

Julkaistu 2.1.2024 Muokattu 2.1.2024

Anu Timonen haki opiskelemaan vaatetusalaa koulutusyhtymä JEDUn Kalajoen yksikköön saatuaan lukio-opinnot valmiiksi kotikunnassaan Kinnulassa.

 

- Lukiossa tuntui, että kaikki hakevat seuraavaksi ammattikorkeakouluun, mutta minusta tuntui, että pänttääminen riittää. Opiskelut menivät nopeasti kahdessa vuodessa, josta kuusi kuukautta oli harjoittelua. Alan valinta oli helppo, koska olen ollut aina käsityöihminen ja kiinnostunut erilaisista tekniikoista sekä tuotteiden valmistamisesta.

Lukiopohjaisena opiskelijana aloittanut Anu viihtyi opiskeluporukassa, jossa opiskelijat olivat taustaltaan niin peruskoulusta kuin työelämästäkin. 

- Luokallamme oli opiskelijoita useasta lähialueen kaupungista ja kylästä, muun muassa Raahesta, Ylivieskasta ja Himangalta. Minulla on niiltä ajoilta edelleen paljon tuttuja, joiden kanssa vaihdan kuulumisia. 

Anu nautti opiskelussa siitä, miten pääsi heti tekemään käsillään. 

- Minua kiinnostaa kaikki tekniikat, en ole niinkään suunnittelija. Koululla oli hyvin tarjolla erilaisia koneita, joita myös uusittiin välillä.

 

 

Anu suoritti harjoittelun lähialueella ja valmistui vuonna 2019.

- Yksi harjoittelupaikoistani oli Taito Keski-Pohjanmaa ry. Harjoittelun lopussa minulta kysyttiin, olisinko valmis opiskelemaan alaa vielä oppisopimuksella ja tulemaan heille töihin. Työllistyin oppisopimuksella ensin Kokkolan taitokeskukseen. Sieltä siirryin Kalajoen taitokeskukseen käsityöohjaajaksi, missä olinkin puolitoista vuotta, ja valmistuin käsityöntekijän erikoisammattitutkintoon. 



Kalajoki tarjosi rauhallisen ja viihtyisän kodin opiskeluajaksi

 

Kalajoki valikoitui opiskelupaikaksi, koska oli vähän isompi, sopivan kokoinen kaupunki, josta löytyi hyvä asunto Anulle ja mukana muuttaneelle puolisolle.

Opiskeluajan Anu asui kaupungin vuokra-asunnossa puolisonsa kanssa. Asuinpaikkana Kalajoki oli rauhalinen ja viihtyisä, sekä tarjosi vapaa-ajallekin mielenkiintoista tekemistä.

- Viihdyimme mainiosti. Nautin kävelyistä Kalajoen luonnossa, ja kävin joogassa kansalaisopistolla.


”Rohkeasti omaa kiinnostusta kohti – pärjäät kyllä!”

 

Edelleen Taito Keski-Pohjanmaalla työskentelevälle Anulle tarjottiin valmistumisen jälkeen töitä Sievin taitokeskuksesta, jossa hän on työskennellyt taitokeskusvastaavana kaksi vuotta. Työtehtävät ovat monipuolisia ja opettavat tekijäänsä: kirjanpitoa, käsityökoulun pitämistä, kutomotoiminnasta vastaamista ja asiakaspalvelua myymälässä.

- Työpaikassani on kiva yhteishenki, ja sen lisäksi asiakkaat ovat ihania. Minut on otettu hyvin vastaan ja olen oppinut työssä paljon. Nyt kun olen ollut kaikissa toimipisteissä töissä, tunnen kaikki työntekijät ja minulla on matala kynnys kysyä apua. Ennen kaikki kangaspuun osat olivat ”keppejä”, nyt jo osaan nimet!

Seuraavaksi Anu suunnittelee jatko-opintoja ammattikorkeakoulussa.

- Lähden suorittamaan sosionomin tutkintoa. Työssäni tutuksi tullut kuntouttava työtoiminta ja käsityöt mielenterveyden hoitona kiinnostaa.

Anulla onkin vinkki opiskelupaikkaa miettiville.

- Kannattaa lähteä rohkeasti omaa kiinnostusta kohti. Ammattiin valmentavasta tutkinnosta saa hyvän pohjan, mistä lähteä eteenpäin. Samalla tutustuu samanhenkisiin ihmisiin niin koulussa kuin työelämässäkin. Pärjäät kyllä!

Tuntuuko valinta toisen asteen opintoihin vaikealta? Kalajoella on laaja tarjonta lukio- ja ammatillisia opintoja: jos jokin ei heti tunnu omalta, löytyy läheltä uusi vaihtoehto. Täällä opiskeleva löytää helposti harjoittelupaikan ja pääsee koulun jälkeen työelämään kiinni.

Tutustu opiskelumahdollisuuksiin Kalajoen lukiossa, JEDUssa ja Kristillisessä Opistossa!

Jaa sivu:
Kuuntele