Julkaisut

Kalajoen kaupungin ja Topi-Keittiöt Oy:n väliset toimitilajärjestelyt

Julkaistu 7.6.2024 Muokattu 7.6.2024

Topi-Keittiöt Oy on esittänyt, että kaupunki ostaisi sen omistamat Pitkäsenkylällä sijaitsevat tehdaskiinteistöt rakennuksineen.

Topi-Keittiöt Oy on esittänyt, että kaupunki ostaisi sen omistamat Pitkäsenkylällä sijaitsevat tehdaskiinteistöt rakennuksineen.

– Järjestely on tarpeellinen yrityksen toiminnan jatkuvuutta ajatellen. Tilanne rakennusalalla on monesta syystä poikkeuksellisen vaikea koko Suomessa, kertoo Topi-Keittiöt Oy:n toimitusjohtaja Juha Nurmimäki.

Viime vuosina koronapandemian aiheuttama yleinen materiaalihintojen nousu sekä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat vaikuttaneet merkittävästi rakennusalaan ja sen myötä myös Topi-Keittiöt Oy:n liiketoimintaan. Tämänhetkisten arvioiden mukaan markkinatilanteen ennakoidaan lähtevän nousuun vuoden 2025 aikana.

– Kalajoen kaupunki on mahdollistanut yritysten kasvua toimitilahankkeissa ja varmistanut toiminnan jatkuvuutta erityistilanteissa. Kaupungin toimintaperiaatteena on, että sopimusjärjestelyihin ei sisälly taloudellista tukea, kertoo kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kauppa- ja yritystilasopimukset on laadittu markkinaehtoisesti. Kauppahinta on 3,5 miljoonaa euroa ja kiinteistöarvion markkinahinnasta on tehnyt riippumaton asiantuntija. Yritys sitoutuu sovitun aikataulun mukaisesti lunastamaan kiinteistöt takaisin itselleen. Asiaa käsitellään kaupunginhallituksessa tulevana maanantaina ja valtuustossa tiistaina 18.6. Kaupunginhallituksen kokouksen esityslistaan voit tutustua tarkemmin tästä linkistä.

Jaa sivu:
Kuuntele