Julkaisut

Kalajoen lukiossa opiskeleva Katya: ”Olen saanut koulusta hyviä ystäviä”

Julkaistu 20.2.2023 Muokattu 27.11.2023

19-vuotias Katya Vozgrina on asunut perheensä kanssa Kalajoella kuusi vuotta. Lukio-opinnot vievät tällä hetkellä eniten aikaa, mutta myös kotikaupungin ihmiset, harrastuspaikat ja tietysti luonto ovat tulleet tutuksi.

– Kalajoki on hieno paikka, koska täällä on niin rauhallista ja kaikki on lähellä. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Ja luonto on tietysti kaunis!

Vapaa-ajalla Katya liikkuu paljon sekä perheensä kanssa että yksin. Kalajoelta onkin löytynyt monta mieluisaa paikkaa liikunta- ja ulkoiluharrastuksille sekä kesällä että talvella.

– Kesällä pyöräilemme ja kävelemme paljon, usein ajamme Hiekkasärkille uimaan. Yksin rullalautailen vaikkapa kirjastoon ja takaisin, tai Merenojan koulun viereisellä alueella. Talvella käymme luistelemassa ja kelkkailemassa. Merenojan koulun vieressä on sekä jäähalli että ulkokaukalo!

Koulusta tukea taidoille ja tulevaisuuteen

Kalajoen lukiossa Katya opiskelee kuvataidelinjalla. Taiteellisen nuoren naisen harrastuksissa näkyy myös luovuus ja itsensä ilmaisu. Musiikki ja visuaalisuus eri muodoissaan ovat tärkeitä.

– Kuvaan videoita elämästäni lähiseudun kaduilla ja kotona, ja julkaisen niitä Youtube-kanavallani. Opettelen myös soittamaan sähkökitaraa.

Lukio-opinnoissaan Katya pääsee kehittämään piirustustaitojaan ja saa tukea tulevan ammatin pohdintaan.

– Tarkalleen en vielä tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta sen tiedän, että haluan tulevan ammatin tai työn liittyvän taiteeseen ja suunnitteluun.

Lukio-opiskelu ei aina ole helppoa, mutta yksin ei tarvitse onneksi selvitä.

– Olen saanut täältä hyviä ystäviä, joiden kanssa opiskelemme yhdessä!

Katya on yksi kolmesta #KalajokiFiilis-kisan voittajista! Katyan ja kaikkien muiden osallistujien videot löydät Instagramista hashtagillä #KalajokiFiilis.

Jaa sivu:
Kuuntele