Julkaisut

Kaupunginvaltuuston käsittelyssä ympäristönsuojelumääräykset ja muutokset hallintosääntöön

Julkaistu 30.5.2024 Muokattu 31.5.2024

Ympäristönsuojelumääräyksiä uudistettiin pohjaesityksen mukaisesti. Valtuusto keskusteli pitkään hallintosäännöstä ja siihen tehtävistä muutoksista.

Tiistaina kokoontunut kaupunginvaltuusto piti kokouksensa poikkeuksellisesti kylpylä-hotellissa. Kokouksen live-lähetyksessä oli teknisiä ongelmia, mutta taltio löytyy Kalajoen videoportaalista tästä linkistä.

Yksi valtuustokokouksessa käsitellyistä aiheista oli Kalajoen kaupungin ympäristönsuojelumääräysten uudistaminen. Aiempi ohjeistus oli mennyt vanhaksi jo monelta osin, sillä se oli vuodelta 2008. Määräyksiä uudistettiin pohjaesityksen mukaisesti ja päivittyvistä määräyksistä on tulossa tarkempaa tietoa muun muassa nettisivuille, kun kokouksen pöytäkirja on julkaistu, kertoo ympäristötarkastaja Laura Liuska.

– Ympäristönsuojelumääräykset päivittyvät monelta osin, ja mukaan on tulossa myös kokonaan uusia määräyksiä. Esimerkiksi kylpytynnyreistä ja uima-altaista, maalämpöjärjestelmistä ja polttonestesäiliön hankkimisesta tai käytöstä poistamisesta löytyy uutta ohjeistusta. Määräykset koskevat kaikkia asukkaita ja yrityksiä, ei kuitenkaan ympäristöluvalla toimivia. 

Valtuusto keskusteli pitkään hallintosäännöstä ja siihen tehtävistä muutoksista, jotka olivat kaupunginhallituksen käsittelyssä aiemmin toukokuussa. Nykyisen hallintojohtajan irtisanouduttua kyseinen virka on ollut määrä lakkauttaa, jonka tilalle on perustettu uusi henkilöstöjohtajan virka. Henkilöstöjohtajan työ on ollut tähän saakka hallintojohtajan vastuulla. 

– Kalajoen kaupunki on asettanut yhdeksi tavoitteekseen olla Pohjois-Suomen paras työnantaja. Tämä tavoite on yksi vahva peruste uudelle henkilöstöjohtajan viralle, kertoo hallintopalveluiden palveluvastaavana toimiva Pirjo Männistö.

Muutoksen yhteydessä yleishallinnon tehtävät siirtyvät hallintopäällikölle, joka on virkanimikkeen päivitys kaupunginsihteerin virkanimikkeelle. Kaupunginsihteerin virka on puolestaan perua kuntaliitoksesta, eikä hallintosäännössä ole sen vuoksi ollut erikseen määrittelyä viran täyttävästä tahosta. 

– Nämä toiminnan uudelleenjärjestelyt aiheuttavat tarpeen hallintosäännön muutoksille. Nyt hallintopäällikön ja henkilöstöjohtajan valitsee kaupunginhallitus, mutta kaupunginvaltuusto hyväksyi ponnen, että ryhmien puheenjohtajat osallistuvat haastatteluihin. Hallintosääntöä tarkastellaan seuraavan muutoksen yhteydessä, mikä instanssi valitsee minkäkin viranhaltijan, Männistö selventää.

Voit lukea kokouksessa käsitellyistä aiheista tarkemmin tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkastuksen jälkeen.

Päivitys: 31.5. klo 14.11. lisätty linkki videoportaaliin, jossa kokoustallenne nähtävissä.

Jaa sivu:
Kuuntele