Julkaisut

Merenojan yhtenäiskoululla vietettiin tutustumispäivää

Julkaistu 27.5.2025 Muokattu 27.5.2025

Merenojan yhtenäiskoululla oli viime viikolla monella lapsella ja nuorella jännittävä päivä. Koululla on käynyt tutustumassa sekä tulevat ykkös- että seiskaluokkalaiset.

Tiistaina 20.5 Merenojan yhtenäiskoululla riitti vilinää, kun uudet oppilaat pääsivät tutustumaan Merenojan kouluympäristöön. Tulevat ykkösluokkalaiset jakautuivat tuleviin ryhmiinsä ja lähtivät oman opettajansa johdolla luokkatilaan ja tutustumaan omaan soluunsa. Sillä aikaa, kun tulevat ykköset tutustuivat toisiinsa, huoltajat pääsivät rehtorin johdolla auditorioon kuuntelemaan koulun käytännön asioista.

Osalle tulevista ykkösluokkalaisista tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta Merenojalla. Vanhempainyhdistys järjesti jo toukokuun alussa epävirallisen kouluun tutustumisen. Tällöin lapset ja huoltajat pääsivät halutessaan tutustumaan koulun tiloihin mukavan sana-arvoituksen parissa. Tehtävän avulla oli mahdollisuus saada kokonaiskuva koulusta ja kiertää koulun solutiloja läpi.

Ykkösten lisäksi myös tulevat seiskaluokkalaiset tutustuivat kouluun ryhmäytymispäivän merkeissä. Ryhmäytymispäivä sisälsi erilaisia pisteitä, joille koulun henkilökunta oli järjestänyt ohjelmaa. Pisteillä oli esimerkiksi oppilashuollon järjestämää mielenterveysasiaa, nuoriso-ohjaajan järjestämää toisiin tutustumista ja oppilaskunnan sekä tukioppilaiden pitämää koulukierrosta. Ryhmäytymispäivän avulla oppilaat saivat kasvot koulun henkilökunnan jäsenille, tapasivat uuden ryhmänsä muut oppilaat ja pääsivät tutustumaan koulun monipuolisiin tiloihin.

Päivä oli kokonaisuudessaan onnistunut. Kouluun tutustumisen avulla tulevien oppilaiden jännitystä saatiin lievennettyä ja syksyn koulun aloitus on varmasti hieman keveämpi.  Myös pienimpien huoltajille oli mukavaa päästä näkemään koulun tiloja, henkilökuntaa ja käytäntöjä.

Jaa sivu:
Kuuntele