Rakennustekniset korjaustoimet Merenojan yhtenäiskoululla
Julkaistu 26.5.2025 Muokattu 26.5.2025Merenojan yhtenäiskoulun kiinteistössä on havaittu rakennusteknisiä puutteita, joiden osalta kaupungin tilapalvelut ja urakoitsija ovat suorittaneet katselmuksen. Urakoitsija tulee suorittamaan korjaustyöt koulun kesäloman aikana.

Tarkastuksissa on todettu painaumia koulurakennuksen seinänvierustoilla. KVR-urakoitsija YIT on esittänyt tekevänsä korjaukset kiinteistölle.
- YIT korjaa painaumat kustannuksellaan tarvittavilta osin
- Seinän vierustoja avataan ja nykyinen täyttöhiekka korvataan kantavammalla murskeella.
Lisäksi YIT tarkistaa ja korjaa tarvittaessa:
- Räystäskourujen toimivuuden ja Pohjankyläntien puoleisten julkisivulevyjen kiinnityksen
Kaikki korjaustyöt toteutetaan koulun kesäloman aikana. Näin varmistetaan, että koulutyö ei häiriinny ja turvallisuus säilyy koko prosessin ajan.
Huomio piha-alueella liikkuville
Kesäloman aikana koulun piha-alueella liikkuu paljon lapsia ja nuoria leikkimässä. Kehotamme kaikkia alueella liikkuvia noudattamaan erityistä varovaisuutta koulurakennuksen läheisyydessä. Työmaa on merkitty asianmukaisesti, ja turvallisuuden takaamiseksi alueella liikkumista tulee välttää.