Kaupunginhallituksen käsittelyssä liikuntasuunnitelma
Julkaistu 5.12.2024 Muokattu 5.12.2024Uusi liikuntasuunnitelma valmistuu ensi syksylle, kevään alue- ja kuntavaalipaikoista päätökset.
Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan liikuntasuunnitelman toimenpiteet. Tänä vuonna on kehitetty Tyngän ja Raumankarin koulujen lähikiikuntapaikkoja sekä kunnostettu Raution ja Himangan urheilukenttiä. Nämä olivat kuusivuotissuunnitelman viimeiset kehittämiskohteet, kertoo kehittämis- ja valmennuspäällikkö Juha Isolehto.
- Olen tyytyväinen, että liikuntapaikkarakentamista ohjannut suunnitelma toteutuu kokonaisuudessaan nyt tehtyjen päätösten pohjalta. Uuden, vuosille 2026-2030 tehtävän liikuntasuunnitelman valmistelun yhteydessä kerätty tieto tuen ja toimenpiteiden kohdistumisen tasapuolisuudesta tulee varmasti ohjaamaan ensi syksynä valmistuvan uuden suunnitelman toimenpide-ehdotuksia.
Kokouksessa kaupunginhallitus päätti myös kevään vaalipaikat niin ennakkoäänestyksen kuin varsinaisen vaalipäivän osalta, kertoo hallintopäällikkö Teemu Turpeinen.
Vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat:
1. Raution äänestysalue, osoite: Raution monitoimitalo, Kannuksentie 1, 85160 Rautio
2. Tyngän äänestysalue, osoite: Tyngän aluekoulu, Tilvistie 33, 85140 Tynkä
3. Pohjan äänestysalue, osoite: Merenojan yhtenäiskoulu, Pohjankyläntie 6, 85100 Kalajoki
4. Etelän äänestysalue, osoite: Kaupungintalo, Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki
5. Himangan äänestysalue, osoite: Himankatalo, Raumankarintie 2, 68100 Himanka
Kaupungin järjestämä vaalimainonta aloitetaan suosituksen mukaisesti viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista ja sen kustannuksista vastaa kaupunki. Ennakkoäänestypaikoista sekä muista kokouksessa käsitellyistä asioista voit lukea tarkemmin tästä linkistä. Esityslista päivittyy pöytäkirjaksi tarkastuksen jälkeen.