Olemme pariskunta Kokkolasta, meitä on tulossa kaksi henkilöä Kalajoelle kolmen kuukauden asumiskokeiluun. Minä työskentelen sovellusasiantuntijana 2M-IT Oy:llä, työni on etätyötä, joka mahdollistaa asumiskokeiluun osallistumisen. Hannu työskentelee Kannustalo Oy:llä elementtityöntekijänä ja kulkee päivittäin töissä Kannuksen tehtaalla.
Kalajoki on jo jonkin verran tuttu paikka meille molemmille. Olemme käyneet aikaisemmin Kalajoella päiväretkeilemässä sekä pyöräilemässä. Kiinnostus Hiekkasärkkien aluetta kohtaan on kasvanut joka käynnillä entistä enemmän. Olemme jopa miettineet, olisiko Kalajoki ja erityisesti Hiekkasärkät meidän eläkepäivien kotipaikka. Keväällä pohjoisesta kotiinpäin ajellessa, ajoimme Kalajoen Hiekkasärkkien kautta, kuten joka kerta teemme ohikulkiessamme. Läpikulkumatkalla kävin sattumalta tutustumassa Kalajoen kaupungin nettisivuihin, jolloin huomasin ilmoituksen asumiskokeilusta. Innostuimme molemmat välittömästi mahdollisuudesta ja päätimme hakea mukaan kokeiluun.
Täysin yllättäen meidät valittiin kokeiluun mukaan, sitä emme osanneet lainkaan odottaa. Mutta olimme välittömästi todella innoissamme ja kiitollisia siitä, että juuri meidät on valittu. Odotamme syksyn pimeneviä iltoja ja auringonlaskuja, joita pääsemme nyt ihastelemaan aivan merenrannan tuntumasta, sekä syksyisiä ulkoilu- ja retkeilyhetkiä Kalajoen maastoissa. Lisäksi pääsemme tutustumaan paikallisiin ravintolapalveluihin sekä muihin harrastusmahdollisuuksiin. Kalajoella järjestetään myös mielenkiintoisia tapahtumia, esimerkiksi Venetsialaiset, jotka pääsemme nyt näkemään paikan päältä. Pieni jännitys meillä on siitä, osaammeko sanoittaa tuntemuksiamme ja tuoda kuvin sekä videoin esiin, miltä asumiskokeilu tuntuu ja mitä olemme kokeilun aikana tehneet, mutta yritämme tehdä parhaamme.
Annea ja Hannua voit seurata somessa:
https://www.instagram.com/a.peltokangas/
https://www.instagram.com/h.peltokangas/
https://www.youtube.com/@nokipannukahvit
Viikkoraportti 1.11. - "Kaikkialla on tervehditty ja kohdattu meidät hymyillen"

Asumiskokeilun aika alkaa käydä vähiin, sillä ensi viikko on viimeinen viikkomme Kalajoella. Kolme kuukautta Kalajoella on vilahtanut käsittämättömän nopeasti, aika elokuun puolesta välistä on suorastaan hujahtanut marraskuun alkuun. Aikaisemmin jo totesimmekin, että aika tuntuu loppuvan kesken. Ja näin todellakin on. Emme ole ennättäneet asioida kaikissa liikkeissä, emmekä ole ennättäneet tehdä kaikkea mitä olimme ajatelleet tekevämme. Mutta olemme todella kiitollisia näistä kolmesta kuukaudesta, jotka olemme saaneet viettää Kalajoella ja siitä mitä olemme ennättäneet täällä kokea. Voimme todeta jo tässä vaiheessa, että meidän kannaltamme asumiskokeilu on ollut antoisa ja olemme saaneet kokeilulta paljon. Kalajoella asuessa olemme kokeneet olomme tervetulleeksi ja olemme saaneet paikallisilta hyviä vinkkejä Kalajoella liikkumiseen, sekä paikoista, joissa kannattaisi käydä. Olemme myös saaneet todella hyvää palvelua kaikkialla missä olemme asioineet. Kalajoella asiakaspalvelutehtävissä olevat henkilöt ovat olleet meille todella ystävällisiä ja auttavaisia, kaikkialla on tervehditty ja kohdattu meidät hymyillen. Tämä ei ole joka paikkakunnalla itsestäänselvyys.
Olemme todella onnellisia, että yleensäkin haimme mukaan tähän asumiskokeiluun ja ennen kaikkea siitä, että meidät valittiin kolmen perheen joukkoon, jotka otettiin asumiskokeiluun mukaan. Muutimme elokuun puolessa välissä avoimin mielin Kalajoelle testaamaan, miltä Kalajoella asuminen tuntuisi. Ja hyvältähän se on tuntunut. Me kaikki valitut olemme hyvin erilaisia, meillä kaikilla on oma elämänvaiheemme ja tilanteemme sekä työn että perheen osalta, mutta se varmasti ollut myös rikkaus tässä asumiskokeilussa. Kaikilla on hieman erilaiset kokemukset ja näkemykset Kalajoella asumisesta, mutta silti meillä on paljon yhteistä. Kaikkia kolmea perhettä yhdistää yhteinen ajanjakso asumiskokeilun parissa.
Toiseksi viimeinen viikkomme Kalajoella on sisältänyt rauhoittumista, kotoilua, merimaisemasta nauttimista sekä kotitöitä, jotka kuuluvat normaaliin arkeen. Ensimmäiset tortutkin on tällä viikolla paistettu. Viikon mittaan ajatukset ovat kuitenkin pyörineet entistä enemmän lähestyvässä poismuutossa sekä muuton valmisteluissa. Olemme myös miettineet asioita, joita vielä pitäisi ennättää tehdä jäljellä olevalla ajalla. Talviaikaan siirtymisen jälkeen on iltahämärä alkanut laskeutua iltapäivisin entistä aikaisemmin. Päivänvalon lyhentyessä sekä kelien viilentyessä päätimmekin laittaa kanootin talviteloille, joten kävimme tiistaina viemässä kanoottimme Kalajoelta takaisin kotiin sekä samalla tapaamassa tytärtä, joka oli saapunut junalla Turusta Kokkolaan.
Torstaina oli Annella hieman erilainen työpäivä, sillä Anne sai esihenkilön vierailulle Kalajoelle. Oli todella mukavaa tavata esihenkilö kasvotusten ja käydä yhdessä lounaalla Loistorantessa, josta löytyi myös kasvissyöjälle hyvät lounasvaihtoehdot.
Perjantaina tapasimme jälleen kaikki kokeiluun osallistuneet perheet, sillä meille oli järjestetty yllätystehtävä, tai oikeastaan parikin tehtävää. Aluksi kokoonnuimme Tapion Tuvalle, jossa meille oli ensimmäinen yllätystehtävä, nimittäin kisa munkkien syönnistä perinteiseen tapaan, eli sokereita ei saanut nuolaista huulilta. Tehtävä osoittautui itselle hyvinkin vaikeaksi, joten ei aikaakaan, kun kieli oli jo huomaamatta nuolaissut sokerit huulesta. Mutta kyllä oli kiva seurata, kun suurin osa pystyi keskittyä kilpasuoritukseensa oman munkkinsa kanssa. Siitähän ilta sai kivan startin ja kaikille rennon fiiliksen sekä hymyn huulille, kun suunpielet olivat enemmän tai vähemmän sokerissa.
Illan yllätyksen toinen osio oli järjestetty Hiihtomajalle. Tämä oli lajikokeilu, jota emme todellakaan osanneet odottaa. Mutta yllätys oli erittäin positiivinen, pääsimme nimittäin testaamaan jousiammuntaa lajin konkarin, Jarmo Finnilän opastuksella. Osa kokeilijoista oli testannut jousiammuntaa aikaisemminkin, mutta meille laji oli täysin uusi ja osoittautuikin erittäin hauskaksi lajiksi. Hannu innostui jousiammunnasta jopa niin paljon, että aikoo lähteä kokeilemaan ammuntaa uudestaankin. Perjantai-illan aktiviteettien lisäksi illasta teki erityisen mukavan, kun tapasimme jälleen kaikki kokeiluun osallistuvat perheet sekä Kalajoen kaupungin puolelta Fannin ja Vesan. Oli kivaa vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa.
Viikonloppuna saimme pojan ja hänen tyttökaverinsa yökylään. Yhdessä kävimme sytyttämässä pyhäinpäivän kynttilät edesmenneitten läheisten haudoille Vuorenkallion kappelin hautausmaalle sekä Kalajoen kirkon pihamaalla sijaitsevalle muistomerkille, jonne on mahdollisuus sytyttää kynttilät muualla haudattujen muistolle. Tämän jälkeen palasimme takaisin asunnollemme, jossa yhteistyöllä loihdimme juhlavan pyhäinpäivän illallisen. Ruokailun jälkeen meille oli varattuna Sandscapesta pakohuonepeli, joka osoittautuikin todella mielenkiintoiseksi tekemiseksi. Pakohuone oli yllättävän haastava, mutta yhteistyöllä selvisimme tehtävästä aivan viimeisellä minuutilla. Onnistuneen pakohuonepelin jälkeen kävimme nuorten kanssa vielä istumassa iltaa Sandy Keltissä pikkusuolaisten ja juoman kera. Viimeinen kokonainen viikonloppumme Kalajoella olikin mukavaa yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä perheen kanssa.
Asumiskokeilumme päättyy viikon kuluttua. Tuleva viikko tulee sisältämään muuttopuuhia, mutta toivon mukaan ennätämme viettämään myös vielä mukavia hetkiä ja luomaan lisää muistoja Kalajoella asumisesta.
Viikkoraportti 25.10. - "Revontulisovellus hälytti jälleen"

Syksy on edennyt pitkälle lokakuuta, samalla asumiskokeilumme on lähestymässä viimeisiä viikkojaan. Ajatus asumiskokeilun päättymisestä kahden viikon kuluttua on alkanut väkisinkin hiipiä mieleen tuon tuostakin, se aiheuttaa meissä ristiriitaisia tunteita. Tieto kokeilun päättymisestä on saanut meidät miettimään, miten haluamme viettää viimeiset kokeiluviikot Kalajoella ja mitä haluamme vielä kokea täällä asuessamme.
Toisaalta koko asuiskokeilu on saanut meidät pohtimaan asioita hyvinkin laajasti, mitä tahdomme elämältä, missä ja miten haluamme asua, mitä toivomme asumisympäristöstä löytyvän. Näiden aiheiden ympärillä ovat keskustelumme pyörineet jo jonkin aikaa. Toisaalta samalla olemme ajatuksissamme alkaneet pikkuhiljaa valmistautua lähestyvään kotiinpaluuseen ja siihen, kuinka järjestelemme muuttokuorman takaisin kotiin ja mitä meillä on Kokkolassa vastassa. Asumiskokeilua on kuitenkin vielä kaksi kokonaista viikkoa jäljellä ja ennen kokeilun päättymistä haluamme vielä keskittyä Kalajoella asumiseen ja kokeilla viimeiseen hetkeen asti, mitä Kalajoella asuminen antaa meille.
Tällä viikolla on Kalajoen luonto hellinyt meitä monin tavoin. Maanantain keli enteili upeaa auringonlaskua. Tuolloin hoksasimme, että asumiskokeilumme aikana meille kaikista lähimpänä oleva luonto on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Tällä tarkoitamme upeaa Hiekkasärkkien aluetta, ainutlaatuisia hiekasta muodostuneita dyynejä ja koko rantakokonaisuutta. Tämän asian tajuaminen saikin meidät suuntaamaan iltalenkkimme Hiekkasärkkien lankkupoluille.
Dyynien lomassa kulkevat lankkupolut tekivät liikkumisesta hiekkaa täynnä olevalla alueella helppoa ja lankkupolkuja pitkin pääsimme myös upeimmillle näköalapaikoille. Hiekkadyynit ovat ainutlaatuisia luonnon muovaamia muotoja, ja lankkupolkujen tarkoitus onkin suojella herkkää luontoa. Lankkupoluilla lenkkeily olikin maanantaina juuri oikea valinta, sillä upea auringonlasku ja taivaalla loistavat värit tekivät iltalenkistä todella huikean kokemuksen. Koko iltalenkin ajan saimme nauttia upeista maisemista ja auringonlaskusta aivan Hiekkasärkkien aitiopaikoilta käsin.
Luonto ja luonnonilmiöt veivät huomiotamme tällä viikolla useampanakin iltana, sillä auringonlaskujen lisäksi revontulirintamalla oli tällä viikolla aktiivista toimintaa. Käytämme revontulien seuraamisen apuna mobiilisovellusta ja sovelluksen ennusteen mukaan tiistaille oli tiedossa hyvä todennäköisyys bongata revontulia. Töiden jälkeen aloimmekin pohtia että, mistä kohtaa Kalajokea näkisimme revontulet parhaiten. Revontulien kuvaamisen kannalta olisi hyvä, että paikassa olisi mahdollisimman pimeää ja ilmakehässä olisi mahdollisimman vähän valosaastetta. Olisi myös hyvä nähdä taivasta mahdollisimman laajasti. Ja sen varalta että revontulia ei tulisikaan, olisi hyvä jos löytäisimme paikan, jossa olisi tulipaikka jotta voisimme vähintäänkin ottaa illan retkeilyn kannalta nuotion äärellä.
Näitä ominaisuuksia pohtiessamme muistimme erään paikan, jossa olimme jo käyneet asumiskokeilumme aikana. Tämä paikka osoittautuikin ihan täydelliseksi revontuliretkellemme, eikä retkemme ollut turha, sillä melko pian perille päästyämme taivaalla näkyi upeat revontulet, jotka loimusivat taivaalla pitkän aikaa. Revontulet jäivät loimuamaan taivaalle vielä silloin kun päätimme lähteä nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan työpäivään.
Keskiviikkona päätimme lämmittää saunan ja heti saunomisen jälkeen revontulisovellus hälytti jälleen revontulien mahdollisuudesta. Revontulien bongaukseen hurahtaneena ei tätä hälytystä voinut ohittaa. Saunan jälkeen ei kuitenkaan tuntunut kovin hyvältä ajatukselta lähteä ulos. Iloksemme huomasimmekin, että revontulien bongauksen vuoksi ei tarvinnut lähteä mihinkään, vaan revontulet näkyivät upeasti ihan asumiskokeilumme kodin parvekkeelta käsin. Olikin pakko todeta, että tämän helpommaksi ei revontulien kuvaaminen ja bongaaminen voinut enää tulla.
Edellä mainittujen luontoelämysten lisäksi olemme viikon aikana ennättäneet asioida monissa paikallisissa liikkeissä, muun muassa S-marketissa ja K-Supermarketissa ruokaostoksilla sekä paikallisessa P. Siipon rengasliikkeessä, josta automme sai tuliterät renkaat alleen. Viikonloppuna kävimme myös juomassa kahvit Tapion Tuvalla sekä tutustumassa Iso-Pahkalan keramiikkamyymälään, jossa olemme jo pidemmän aikaa suunnitelleet käyvämme. Myymälän kauniit ja yksilölliset tuotteet tekivät meihin suuren vaikutuksen ja iskimmekin silmämme kauniiseen Aava-nimiseen öljylamppuun, jonka halusimme ostaa itsellemme muistoksi kolmen kuukauden asumiskokeilusta.
Lisäksi kävimme paikallisella kirpputorilla, josta teimme myös todella hyviä löytöjä. S-marketin edustalta ostimme jälleen yppäriläistä savusiikaa ja lauantai-illan huipentumana kävimme myös Kino Virrassa katsomassa perjantaina ensi-iltansa saanutta Lapin sota -elokuvaa. Viikon päätteeksi saimme vieraita kokeilukotiimme, sillä olimme kutsuneet Kalajoella asuvan serkun ja hänen perheensä kahville. Olipa kiva nähdä teitä, kiitos kivasta vierailusta! Kaiken kaikkiaan viikkomme on ollut täynnä hienoja hetkiä ja antanut meille paljon mukavia muistoja.
Viikkoraportti 18.10. - "Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan"

Kulunut viikko on sisältänyt normaalia arkielämää, velvollisuuksia, luonnosta nauttimista, ulkoilua, mutta myös lepopäiviä ilman mitään suurempaa suorittamista. Viikko on sisältänyt myös ystävillä kyläilyä ja kivoja suunnitelmia viikonlopulle, mutta tällä viikolla saimme jälleen kerran kokea ikävämmällä tavalla muistutuksen siitä, että elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, vaan eteen saattaa tulla yllättäviä käänteitä. Nämä käänteet vaikuttivat asumiskokeilumme kulkuun viikonlopun osalta.
Edelliselle sunnuntaille olimme saaneet kutsun kummipojan syntymäpäiville noin sadan kilometrin päähän Kalajoesta. Lähdimme liikkeelle jo aamupäivästä, sillä samalla reissulla kävimme myös laittamassa lähiomaisten haudat talvikuntoon. Syntymäpäiviltä palatessamme pyörähdimme vielä Ylivieskassa, joten ilta oli jo pitkällä ennenkuin ennätimme takaisin kokeilukotiimme Kalajoelle. Loppuilta vierähtikin sitten tulevaan työviikkoon valmistautumisessa.
Maanantaina töiden jälkeen Annen oli tarkoitus mennä kuvaamaan auringonlaskua, mutta ilta kuluikin pitkien puhelinkeskusteluiden parissa. Annen vaihtaessa sukulaisten kanssa kuulumisia, ennätti Hannu käydä tekemässä hyvän juoksulenkin läheisellä monitoimireitillä. Monitoimireitti antoi mukavan pehmeän alustan ja kiersi harjuista kangasmaastoa, mäntymetsää ja osittain lähellä golfkenttää sekä rantaviivaa. Marinan alueella lenkkeilyreitti lähtee lähes kotiovelta, mikä on todella kätevää. Juoksulenkille metsään pääseminen ei vaadi autolla siirtymisiä, lenkkiä varten on vain tarpeen pukea säähän sopivat asusteet sekä lenkkarit jalkaan, ja ei muuta kuin menoksi.
Viimeisen kahden kuukauden ajan on Hannu haavaillut pääsevänsä pyöräilemään Siiponjoen pyöräilyreitin, mutta tälle ei ollut vielä löytynyt sopivaa ajankohtaa. Nyt alkuviikon pakkasyöt olivat jäädyttäneet erityisesti varjopaikoissa maaston kohmeeseen. Kuurainen luonto sekä aurinkoinen ilma tekivät nyt pyöräilystä vastustamattoman ajatuksen, joten tiistaina Hannu ottikin pienet eväät reppuun ja lähti kiertämään Siiponjoen pyöräilyreitin omin voimin. Annea taas houkutteli enemmän Vihaspauhan luonto, maisemat sekä auringonlasku, joten Anne otti oman pyöränsä ja lähti toiseen suuntaan lämpimän kaakaon ja kameran kera.
Hannu nautti suunnattomasti Siipojoen reitillä pyöräilystä, reitti oli sopivasti kohmeessa, tosin pitkokset olivat joissain paikoissa jo hieman kuuraiset, joten pieni varovaisuus oli tarpeen. Saman havainnon teki myös Anne Vihaspauhan luontopolulla sekä ympäröivässä maastossa. Suojaisissa poukamissa oli rantavedet jo hieman jäätyneet. Vihaspauhalla Anne tapasi erään paikallisen lenkkeilijän, jonka kanssa tuli vaihdettua ajatuksia, ja olikin kiva havaita että kyseinen lenkkeilijä oli hyvin samanhenkinen ihminen ja harrastuksista löytyi samoja mielenkiinnon kohteita. Rannalla käyty keskustelu teki reissusta erityisen mukavan.
Torstaille oli tiedossa Kokkolassa hoidettavia velvollisuuksia, jonka vuoksi lähdimme heti töiden jälkeen ajelemaan Kokkolaa kohti. Samalla reissulla kyläilimme ystäväpariskunnan luona, jossa ilta vierähtikin mukavasti pizzan, kakkujen ja jutustelun parissa.
Viikonlopulle olimme suunnitelleet Kalajoella monta kivaa juttua. Meille oli tarkoitus tulla viikonlopuksi vieraita kylään ja lomailemaan Kalajoelle, mutta tämän osalta tulikin loppuviikosta mutkia matkaan, joten kyläily siirtyi myöhempään ajankohtaan. Lisäksi olimme itse suunnitelleet, että käymme testaamassa paikallisen ravintolan, jossa emme ole vielä ennättäneet käydä ja lisäksi meidän oli tarkoitus mennä kuuntelemaan elävää musiikkia Loistossa oleville Oktoberfesteille. Mutta kaikki nämä suunnitelmat jäivät toteutumatta kun elämä näytti jälleen sen puolen, että terveys ei ole itsestäänselvyys ja vakio.
Lauantaiaamu koitti meille täysin normaalina, mutta puoli tuntia heräämisen jälkeen oli tilanne aivan toinen, kun toinen meistä sai yllättäviä oireita, joita ei ollut koskaan aiemmin esiintynyt. Omien hoitokeinojen loppuessa jouduimme turvautua ensihoidon apuun. Osaavien ja ammattitaitoisten ensihoitajien arvion mukaan oli lähdettävä sairaalaan lisätutkimuksiin ja hoitoon. Tämän tapauksen myötä molempien viikonloppu onkin sitten kulunut Kokkolassa, toisen ollessa sairaalassa ja toisen sairaalan lähistöllä. Voimme vain todeta, että on onni kun apua on saatavilla.
Kolmen kuukauden asumiskokeiluun mukaan lähtiessämme emme millään voineet kuvitella, että joudumme tilanteeseen jossa terveys horjuu meillä molemmilla. Emmekä tämän tyyppisiä kokemuksia olisi kaivanneet varsinkaan Kalajoen asumiskokeilun ajalle, mutta elämä tuo eteen asioita, joita ei voi ennustaa eikä näille mahda mitään. On vain otettava kaikki asiat vastaan uusina kokemuksina. Onneksi tästäkin kokemuksesta selvittiin, ja pääsimme sunnuntaina kotiutumaan takaisin Kalajoelle. Toivotaaan asumiskokeilun loppuajan sujuvan ilman ylimääräisiä kommervenkkejä ja ilman ei-toivottavia kokemuksia.
Viikkoraportti 11.10. - "Merimaisemasta luopuminen on asia, joka ahdistaa kokeilun päättymisessä"

Ensi viikolla tulee täyteen kaksi kuukautta siitä kun muutimme asumiskokeiluun Kalajoelle. Tässä vaiheessa on jo kaksi kolmasosaa asumiskokeilusta takana ja alkaa kokeilun viimeinen kolmannes. Siitä päivästä kun saavuimme elokuun puolessa välissä muuttokuorman kanssa Kalajoelle tuntuu olevan jo todella pitkä aika. Olemme viimeisen kahden kuukauden aikana ennättäneet Kalajoella nähdä ja tehdä niin paljon, joten ei ihme että ensimmäiset hetket tuntuvat jo kaukaiselta muistolta. Saapuessamme Hiekkasärkille oli kesäsesonki vielä kesken, viikonloppuisin oli monenlaisia tapahtumia ja särkkien alue vilisi lomalaisia. Valoisaan asuntoomme ja parvekkeelle astuessamme tulvi paahteisen lämmin ilma vasten kasvoja. Tuolloin katselimme haltioituneena terassilta avautuvaa merimaisemaa ja mietimme epäuskoisina, että tätäkö maisemaa saamme katsella kolmen kuukauden ajan? Meri avautui suoraan eteemme ilman minkäänlaisia näköesteitä. Tarkemmalla tarkkailulla näkyi horisontissa Maakalla sekä oikein tarkkaan katsoessa myös Ulkokalla. Näitä saaria sekä koko eteemme avautuvaa merimaisemaa olemmekin ihastelleet ihan joka päivä saapumisestamme lähtien.
Olemme tiiviisti seuranneet meren käyttäytymistä, kuinka tyyntä tai myrskyisää merellä on, missä kohtaa aallot muodostavat vaahtopäitä, missä kohtaa näkyy karikoita ja missä kohtaa vesiraja on minäkin päivänä. Veden rajan seuraamisessa merkkipaaluina meillä on toiminut muutamat tietyt kivet rannalla, joista on ollut helppo päätellä, että onko vesi laskenut vai noussut yön aikana. Aamuisin ensimmäisenä tekonamme luomme katseemme merelle päin, ja käytännössä ihan joka välissä, aina kuin mahdollista. On ollut kiinnostavaa seurata isojen laivojen seilaamista Rahjan satamaa kohti taikka poispäin satamasta, sekä kaikkea muuta liikennettä mitä merellä onkaan näkynyt. Meren tuijottelussa on myös jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Katseen voi suunnata kauas horisonttiin, ja merta voisi tuijottaa lähes loputtomiin. Työpäivien aikana silmiä on voinut leputtaa kääntämällä katseen näyttöpäätteestä merelle päin, samalla nämä hetket ovat toimineet myös erittäin hyvinä mikrotaukoina. Tässä vaiheessa asumiskokeilua alkaakin väkisin mieleen hiipiä kokeilun päättyminen kuukauden päästä. Merimaisemasta luopuminen on asia, joka ahdistaa kokeilun päättymisessä. Tiedämme jo tässä vaiheessa, että tätä maisemaa tulemme kaipaamaan.
Merenrannalla näkee myös paljon muunlaista elämää, muun muassa lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä, mutta ennenkaikkea paljon erilaisia lintulajeja. Lintujen tarkkailu onkin ollut hauskaa. Erityisen vaikuttavaa on ollut nähdä merikotkan lentävän useita kertoja viikossa asunnon ohi rantaviivaa myötäillen. Kokkolassa olemme nähneet merikotkan vain muutamia kertoja aikaisemmin, nyt kahden kuukauden aikana olemme nähneet kotkan jo useammin kuin koko elämämme aikana. Kuinka iso ja vaikuttava lintu merkikotka onkaan.
Elokuun vaihtuessa syyskuuksi riitti Kalajoella vielä upeita ulkoilukelejä, jotka mahdollistivat meille pitkät pyöräilylenkit sekä melontaretket Rahjan saaristossa. Ensimmäisen kosketuksen Rahjan saaristoon saimme meille järjestetyllä elämysretkellä. Tällöin ihastuimme saaristoon ja päätimmekin tutustua alueeseen vielä lähemmin oman kanootin kera. Syys-lokakuun aikana olemmekin tehneet jo muutamat omat melontaretket Venekarin ja Kuusimällän saarille. Rahjan saaristo on mielestämme erityisen hienoa aluetta, ja arvostamme saaristossa sitä, että saarista löytyy rantautumispaikkoja, laavuja ja autiotupia, joihin veneilijät ja melojat voivat rantautua syömään eväitä tai jopa majoittautua yöksi. Haaveenamme on joku päivä tehdä myös yön yli retki, mutta todennäköisesti tämä jää myöhempään ajankohtaan. Rahjan saaristoon tulemme varmasti palaamaan myös tulevaisuudessa. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että vaikka asumiskokeilu päättyykin, tulee Rahjan saaristo olemaan silti lähellä, asumme sitten Kokkolassa taikka Kalajoella.
Lokakuun koittaessa on luonto alkanut kääntyä selkeästi talvea kohti. Kuluneella viikolla on nähty useampana päivänä kovaa, lähes myrskyn mittoihin yltävää tuulta, joka on pöllyttänyt rantahiekkoja jopa porraskäytävään saakka. Tuuli on jo tipauttanut suurimman osan puiden lehdistä ja lämpötila on laskenut selkeästi, jopa lähelle yöpakkasia. On ollut hienoa saada seurata kesän vaihtumista syksyyn. Syksyisessä Kalajoessa on ehdottomasti oma viehätyksensä ja syksylläkin kelit voivat olla upeita. Meidän ulkoiluja ja harrastuksia ei syksyn kovat tuulet tai lämpötilan laskeminen ole hidastanut, myös lokakuussa olemme pyöräilleet, lenkkeileet, meloneet sekä retkeilleet. Edellä mainittujen lempiharrastustemme lisäksi olemme ennättäneet käydä testaamassa Kalajoen kulttuuritarjontaa muun muassa Virta-salissa esitettyjen elokuvien ja Stand Up -keikan muodoissa sekä käydä kuuluisilla Plassin syysmarkkinoilla, jonne aurinkoinen keli oli houkutellut runsain mitoin porukkaa.
Tiedostamme sen, että Kalajoki tarjoaisi niin paljon enemmänkin palveluita ja harrastusmahdollisuuksia kuin olemme ennättäneet kahden kuukauden aikana kokea. Valitettavasti joudummme tässä vaiheessa myös toteamaan, että päivät ja viikot kuluvat nopeasti työn ja arkiaskareiden sekä erinäisten pakollisten hoidettavien asioiden ympärillä, että todennäköisesti meidän asumiskokeilun aika loppuu kesken, emmekä millään ennätä kolmessa kuukaudessa kokea ihan kaikkea mitä vakituisesti Kalajoella asuessa kokee. Mutta tässä vaiheessa ei kannata vielä murehtia asumiskokeilun päättymistä, vaan kannattaa todeta, että onneksi asumiskokeilua on vielä kuukausi jäljellä.
Viikkoraportti 4.10. - "Turvallisuuden tunne on yksi elämän tärkemmistä kulmakivistä"

Kolmen kuukauden asumiskokeilu on sujunut todella helposti, vaikka ympäristö jossa elämme ja liikumme onkin vaihtunut. Perusasioiltaan elämämme ei ole juurikaan muuttunut. Olemme voineet jatkaa työskentelyä aikaisempaan tapaan. Minkäänlaisia kompromisseja tai suuria muutoksia ei asumiskokeilun vuoksi ole tarvinnut tehdä, työskentely Kalajoelta käsin on sujunut todella hienosti. Olemme myös pystyneet jatkamaan samoja harrastuksia, joita olemme Kokkolassakin harrastaneet. Myös ystäviä olemme voineet tavata Kalajoelta käsin. Joitain uusia tuttavuuksiakin on tullut kokeilun aikana. Kaiken kaikkiaan näiden kuluneiden viikkojen aikana olemme saaneet hienoja elämyksiä, kokea uusia kokemuksia sekä tutustua laajalti Kalajoen ympäristöön.
Viimeisten kuluneiden viikkojen aikana ei asumiskokeilumme kuitenkaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Olemme viime viikkoina joutuneet painimaan asioiden kanssa, joita emme osanneet avistaa kokeilun aikana kohtaavamme. Kuinka toimia, kun kokeilun aikana kohtaa terveysongelman, jonka vuoksi kokee tarvitsevansa päivystyksellisiä tutkimuksia sekä hoitoa? Ensimmäisenä ajatuksena oli soittaa päivystysapuun 116117. Aamuyöstä numeroon soittaessa ei tullut mieleen, että puhelu voisi ohjautua Pohteelle, eli eri hyvinvointialueelle kuin missä olemme aikaisemmin asioineet.
Huolen ollessa päällä ei tätä heti hoksannut, mutta käytännössä asia tuli ilmi siinä kohtaa, kun Pohteen päivystysavun hoitaja tiedusteli jo edesmenneiden lähiomaisten tietoja. Oman hyvinvointialueen potilastietojärjestelmässä lähiomaisen tiedot olisivat olleet ajantasalla. Puhelinavussa tarjottiin mahdollisuutta mennä Pohteen Kalajoen terveysaseman kiirevastaanotolle, mutta sinne olisi päässyt vasta yli vuorokauden kuluttua. Koska tilanne oli hieman huolestuttava ja kokeilun aikana kotipaikkakunta säilyi ennallaan, pyysimme että voisimme ohjautua oman hyvinvointialueen päivystykseen. Matka Kokkolan päivystykseen olisi myös huomattavasti lyhyempi kuin esim. Oulun päivystykseen. Tässä tilanteessa huomasimme, että on oleellisen tärkeää että hyvinvointialueilla on käytettävissään potilaasta ajantasaiset tiedot. Onneksi onkin olemassa Kanta-palvelu, johon tallentuu kaikki ajantasaiset tiedot terveydentilasta, aikaisemmista sairauksista, lääkityksestä, allergioista, tehdyistä tutkimuksista jne. Kannan kautta tiedot ovat nähtävissä, sama mihin sairaalaan tai vastaanotolle potilas ohjautuu. Olikin hienoa, että Pohteen puhelinavun hoitajan tekemä tilannekartoitus oli Kanta-palveluiden kautta käytettävissä myös Kokkolan päivystyksessä. Tällöin samaa tilannekartoitusta ei tarvinnut tehdä enää toistamiseen.
Kyseinen terveysongelma vaati erilaisia tutkimuksia ja lähes vuorokauden mittaista sairaalahoitoa.
Asumiskokeiluun hakiessamme meiltä tiedusteltiin, olisiko meillä tarvetta terveyspalveluille. Tällöin asia tuntui tarpeettomalta, mutta reilu viikko sitten elämä hieman yllätti ja tilanne pitikin arvioida uudelleen. Kotipaikkakuntahan yleensä määrittelee mihin hyvinvointialueeseen asukas kuuluu. Me kuulumme Soiten alueen väestöön, joten Soitessa asiointi tuntui tässä tapauksessa oikeimmalta vaihtoehdolta. Tapauksen myötä olemme kuitenkin miettineet viime aikoina enemmän terveyspalvelujen saatavuutta Kalajoella. Olemmekin pohtineet, että kuinkahan Pohde on järjestänyt terveyspalvelut Kalajoella. Pääseekö Pohteessa nopeasti hoitoon, mikäli on tarvetta päivystykselliselle tai kiireelliselle hoidolle? Onko laboratorio- ja kuvantamispalveluita tms. saatavilla joka päivä Kalajoelta käsin vai tuleeko välillä lähteä Ouluun saakka? Tosiasia on, että mehän emme tästä nuorru, ja onkin hyvin todennäköistä että iän karttuessa terveyspalveluihin on tarvetta turvautua enemmän ja enemmän.
Kalajoella liikkuessamme olemme pistäneet merkille, että Kalajoella sijaitsee uudehko pelastusasema, jossa paloautojen lisäksi päivystää myös useampi ambulanssi lähtövalmiina. Tämä huomio toi heti turvan tuntua, apua on varmasti saatavilla hädän hetkellä. Oli myös mukava huomata, että Kalajoelta löytyi työterveyshuollon palveluita tarjoavan yrityksen toimipiste ja työterveyslääkärin vastaanotolla käynti onnistuikin vaivatta Kalajoen vastaanotolla. Turvallisuuden tunne on yksi elämän tärkemmistä kulmakivistä ja turvallisuuden tunnetta luo tieto siitä, että terveyspalvelut ovat lähellä.
Sairaalasta kotiutumisen jälkeen vaiva varjosti jonkin verran arkeamme, tuolloin keskitimme energiamme pääasiassa normaalin arjen pyörittämiseen, asioiden selvittämiseen ja hoitamiseen. Tilanne alkoi helpottaa viikon puolivälissä ja loppuviikosta pääsimme jälleen nauttimaan ulkoilusta.
Viikkoraportti 27.9. - "Kuinka ihanaa olikaan fiilistellä merta kajakista käsin"

Tämä viikko oli elämysten ja uusien kokemusten viikko. Ilmassa oli odotuksen tunnetta. Tätä olimme toivoneet, ja nyt se haave toteutuisi. Meille oli järjestetty elämystehtäväksi melontaretki Rahjan saaristoon. Lisäksi tälle viikolle oli tiedossa myös toinen uusi kokemus, nimittäin golfiin tutustuminen Kalajoen golfkentällä. Elämystehtävää varten olimme sopineet kokoontumisen Konikarvon satamaan, josta oli tarkoitus lähteä melomaan Kalajoen ladun kajakeilla kohti Rahjan saaristoa. Tarkempaa määränpäätä ei meille oltu vielä kerrottu.
Hieman jännittyneinä seurailimme Forecan sääsovellusta ja tarkkailimme tuulen tilannetta. Onneksemme tiistai-illan tuulitilanne kuitenkin lupaili hienoa melontakeliä, joten työpäivän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Konikarvon satamaa ja saavuimme Konikarvoon iltapäivällä noin viiden aikoihin. Satamassa Visit Kalajoen sisällöntuottaja Vesa Rönty sekä Kalajoen ladun melontaopas Suvi Fors olivatkin jo valmistelemassa melontareissua ja kajakit odottivat meitä valmiina. Tästä olisi tulossa jännittävä ilta, sillä kajakilla melonta oli meille molemmille melko vierasta, edellisestä kajakkimelonnasta oli jo useita vuosia aikaa. Hannulle melonta oli hieman tutumpaa, mutta Anne ei ollut kokeillut kajakkia kuin kaksi kertaa aiemmin. Sinänsä vesillä liikkuminen ei ollut meille vierasta, sillä olemme meloneet Kokkolan rannikolla viime vuosina aika paljonkin, mutta pääasiassa kanootilla, joten hieman jännittävin tuntein puimme päällemme aukkopeitteet ja kelluntaliivit. Kuinka tässä kävisi, kaatuisiko kajakki nurin, kastuisko vaatteet heti kättelyssä?
Konikarvossa keli pääsi yllättämään. Emme olleet valmistautuneet näin lämpimään ja tyyneen keliin, ja huomasimme että olimme pukeneet liikaa vaatteita päälle. Heti ensimmäisenä pitikin vähentää yksi vaatekerta takin alta. Aurinko lämmitti todella mukavasti poskissa, keli vaikutti ihan täydelliseltä. Suvin avustuksella pääsimme kömpimään kajakkien kyytiin enemmän tai vähemmän sulavasti ja selvisimme jännittävimmästä kohdasta kuivina. Kajakin lipuessa pikkuhiljaa vesille oli olo helpottunut ja mahtava. Kuinka ihanaa olikaan fiilistellä merta kajakista käsin ja tunnustella kuinka kajakki käyttäytyi melalla ohjaten! Kajakissa istuessa olo tuntui mukavan levolliselta.
Kaikkien päästessä vesille kuulimme, että kohteenamme olisi Kuusimällä, jota kohti lähdimme melomaan rauhallisella tahdilla. Meren pinta oli lähes peilityyni. Kuinka hienolta näyttikään kun kajakit lipuivat rauhallisesti eteenpäin vedenpintaa halkoen. Ei voinut muuta kuin ihastella sekä kajakkien etenemistä että näkymää ympärillä, syksyinen luonto ympärillä näytti hienolta ja auringonpaiste teki maisemasta entistä kauniimman, erityisesti ruskan värit hehkuivat lämpimin sävyin. Hämmästelimme meloessa, kuinka suojaisan alueen saaristo tekikään melontaa varten. Siellä täällä näkyi eri kokoisia saaria ja näiden väliin jäi mukavia melottavia vesialueita. Ohitimme erikoisen näköisen kiven, joka oli nimetty Hattukiveksi. Hattukiven päällä oli toinen irrallinen kivi kuin hattuna, josta ilmeisesti kivi saanutkin nimensä. Kiveen oli merkitty vuosilukuja sekä vedenkorkeuksia. Melko pian Hattukiven ohitettuamme lähestyimme määränpäätä eli Kuusimällää. Rantauduttuamme kiipesimme kallion päälle, jonka laelta löytyi tunnelmallinen pieni laavu sekä tulipaikka, lisäksi laavun vieressä oli puuvaja sekä ulkohuussi.
Vesa retkimestarina oli varannut koko seurueelle iltapalaa. Olikin todella kivaa istuskella rauhassa nuotion äärellä, paistella makkaraa ja fiilistellä kaunista syysiltaa. Pikkuhiljaa kuitenkin huomasimme auringon laskevan, joten oli syytä pakata kimpsut ja kampsut sekä lähteä melomaan takaisin lähtösatamaan. Hämärän laskeutuessa huomasimme, että upea kuutamo oli noussut taivaalle ja heijastui hienosti myös vedenpintaan. Takaisin Konikarvoa kohti meloessa lensi vierestämme parvi joutsenia aivan vedenpintaa viistäen, luoden myös oman hienon hetkensä paluumatkalle. Takaisin Konikarvoon ennätimme juuri viime hetkellä pimeän laskeutuessa.
Elämystehtävämme oli todellinen elämys kaikkine sävyineen, tyynine keleineen, tunnelman puolesta ja mukavien jutustelujen ja hetkin kera. Ilta oli kaikin puolin upea ja juuri sitä mitä olimme toivoneet. Emme voi muuta kuin kiittää lämpimästi Suvia ja Vesaa tämän elämysretken järjestämisestä! Elämysretken jälkeen innostuimme toden teolla Rahjan saaristosta. Saaristoon on päästävä vielä uudestaan, tutkimaan myös muita saaria ja rantautumispaikkoja.
Kuluneelle viikolle oli myös sovittuna toinen uusi elämys, nimittäin Kalajoen Golfin toimitusjohtaja Jaakko Männistö oli kutsunut meidät tutustumaan golfiin Kalajoen golfkentälle. Klubiravintolassa kahvitellessamme Jaakko kertoi meille aluksi Kalajoen golfkentän ylläpidosta ja huollosta sekä kyseisen golfkentän ominaisuuksista. Tämän jälkeen siirryimme Rangelle testamaan erilaisia golf-lyöntejä. Testasimme myös chippauksia sekä puttauksia. Jaakko opasti meille käytännön läheisesti ja helposti ymmärrettävästi näiden lyöntien perustekniikat, saimmekin illan aikana golfin perusteiden pikakurssin.
Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka eri mailat vaikuttavat lyöntien pituuksiin. Lisäksi saimme hyvää tietoa golfin herrasmies -säännöistä. Pikaperehdytyksen jälkeen pääsimme kokeilemaan juuri saatuja oppeja PAR3 -kentälle. Kalajoki Golfilla onkin erinomaiset harjoitteluolosuhteet ja PAR3 -harjoituskenttä, joka helpottaa golfharrastuksen aloittamista, sillä kyseiselle kentälle ei vaadita Green Cardia. Huomasimme vierailumme aikana, että golf on todella mukava laji, joka vie pelaajan mukanaan. Kalajoen golfkenttähän sijaitsee aivan kokeilukotimme vieressä, joten pohdimmekin että voisimme käydä harjoittelemassa lyöntejä myös myöhemminkin mikäli aikataulut sallivat. Perheessämme on myös golfia harrastavia nuoria, joten heidän kanssaan olisi kiva käydä lyömässä palloa Rangella.
Viikkoraportti 21.9. - "Kova tuuli nosti vaahtopäitä ja vettä satoi lähes vaakatasossa"

Jo alkuvuodesta, ennen kuin meillä oli tietoakaan Kalajoelle muuttamisesta, olimme ennättäneet varata ja maksaa viikolle 38 mökin Jerisjärveltä, Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemista. Viikko sitten lauantaina meille kolmen kuukauden asumiskokeiluun osallistuville perheille oli järjestetty todella kiva seikkailupäivä Seikkailupuisto Pakkaan, jolloin myös näimme muut perheet ensimmäistä kertaa. Seikkailupäivän päätteeksi starttasimme auton nokan kohti pohjoista ja kohti erilaisia seikkailuja. Tämä kulunut viikko onkin siis vietetty lähes kokonaan muissa maisemissa. Toiveenamme oli päästä ihastelemaan upeaa tunturien ruskaa, mutta valitettavasti Länsi-Lapissa ruska-aika alkoikin olla jo hieman ohi, ilmeisesti paras ruska oli ollut jo edellisellä viikolla. Puut olivat ennättäneet tiputtaa suuren osan lehdistä jo maahan, mutta onneksi lehtien puutetta korvasi komea maaruska, jota oli vielä hyvin jäljellä. Ruskaretkemme aikana ennätimme tehdä useampia päivävaelluksia. Retkikohteiksi valikoituivat Särkitunturi, Palkaskero, Keimiötunturi, Levintunturin joulupukin mökki, Tsahkaljärvi sekä Tsahkalputous.
Olimme pitkään haaveilleet näkevämme myös Norjan maisemat ruskan väreissä, jota varten olimme varanneet yhden hotelliyön Kilpisjärveltä, josta teimme päiväretken Lyngenin vuonon rannalle ja Skibotnin maisemiin. Norjassa ruska-aika näyttää olevan hieman myöhemmin kuin Suomessa, ainakin Lynegenin alueella oli vielä lehtiä enemmän puissa kuin Suomen puolella. Reissun aikana huomasimme, että yksin ei tarvinnut olla missään. Turisteja oli paljon liikenteessä, sekä tuntureilla että tien päällä. Erityisesti kotiin palatessa liikenne oli aikamoinen. Sekä meno- että paluumatkalla kävimme tankkaamassa autoa Ruotsin puolella, jossa bensiinin hinta on huimasti edullisempaa kuin Suomessa. Suomessa bensiin hinta huitelee tällä hetkellä pilvissä, lähtiessä jopa 2,23 e/l, kun Ruotsin puolella sama bensiini maksoi 16,94 kruunua/l, joten ei ihme, että Ruotsin tankkauspaikoilla oli pitkät jonot autoja, lähes kaikki suomen rekisterikilvillä varustettuja.
Lauantaina ajelimme pohjoisesta takaisin kohti Kalajokea. Voi että tuntui hyvältä, kun Kalajoen taajamamerkit lähestyivät. Pitkä ajomatka alkaisi olla takana, ja olimme saapumassa kotiin. Kalajoen taajama näytti todella kotoisalta, maisematkin näyttivät jo kovin tutuilta. Nyt olisi enää vain pieni matka jäljellä kohti Hiekkasärkkiä. Matkaväsymys oli molemmilla kova, joten nipin napin jaksoimme kantaa matkatavarat kokeilukotiin ja lähteä ostamaan aamupalaa sunnuntaiaamuksi. Kyllä onkin kiva, kun lähellä kotia sijaitsee kompaktin kokoinen, mutta kaikkea tarpeellista myyvä Sale ABC:lla. Sunnuntai-aamun aamupala oli siis pelastettu! Koko päivän olimme ajaneet vain pientä suolaista syöden, joten aamupalan lisäksi tarvitsimme myös kunnon ruokaa, ja mahdollisimman nopeasti. Tätä varten suunnistimme vielä Loistoranteen, jossa me nälkäiset matkaajat saimme nopeasti herkulliset pasta-ateriat ja pelastauduimme täydelliseltä nääntymiseltä.
Sunnuntaiaamu Hiekkasärkillä koitti syksyisenä. Kova tuuli nosti vaahtopäitä ja vettä satoi lähes vaakatasossa, piiskaten vesipisaroita parvekkeen lasituksiin. Keli olikin oikein sopiva loppujen matkatavaroiden purkuun sekä matkalla kertyneiden likapyykkien pesuun. Näiden pakollisten puuhien jälkeen palkitsimme itsemme herkkuhetkellä Cafe & Bar Beach Rosèssa. Kyseistä kahvilaa voimme kyllä lämpimästi suositella, sillä makeiden ja suolaisten herkkujen valikoima oli todella hyvä. Olikin vaikea tehdä päätös mitä valitsisi, koska kaikki näyttivät yhtä herkullisilta. Päädyimme valitsemaan suussa sulavat Puolukkakinuski-kakut kahvin kera. Kahvilan työntekijältä saimme myös vinkin Kainuunkallioista, josta olisi hyvä bongailla aaltoja ja vaahtopäitä. Kahvittelun jälkeen suuntasimme vielä keskustaan ja täydensimme jääkappiamme sisältöä S-marketin ruokaostoksilla, josta ostimme ruuat pitkälle ensi viikkoon.
Kuluneen viikon aikana ei valitettavasti ole tullut yhtään lisäkilometriä Annen kilometrikisaan, joten pientä huolta aiheuttaa puuttuvat kilometrit 1500 km:n tavoitteesta. Ensi viikolla onkin polkaistava lisäkilometrejä aina kun keli ja tilanne sallii, jotta tavoite täyttyisi. Luotto tavoitteen täyttymiseen on kuitenkin kova. Pyöräilyn lisäksi ensi viikolle on tiedossa myös monenlaista muuta ja mielenkiintoista puuhaa, niihin palaamme seuraavassa raportissa.
Viikkoraportti 13.9. - "Olemme nauttineet maisemista ympäri Kalajokea ajellessamme"

Aika Kalajoella tuntuu kuluvan nopeasti, sillä ensimmäinen kuukausi asumiskokeilua on jo takana. Ensimmäiset neljä viikkoa ovat kuluneet ympäristöön tutustuen, uusia paikkoja löytäen. Kuukauden aikana olemme liikkuneet lähes pelkästään pyöräillen, lukuunottamatta Hannun autolla kuljettuja työmatkoja sekä kaupassa käyntejä, jotka olemme tehneet autolla Kalajoen keskustan marketeissa. Pyöräily on ollut tiiviisti mukana meidän arjessamme ensimmäisen asumiskokeilun kuukauden aikana. Anne on mukana työpaikan kilometrkikisassa ja on asettanut itselleen 1500 kilometrin tavoitteen.
Tavoitteen saavuttaminen onkin vienyt yllättävän paljon aikaa, ja on vaatinut pitkiä pyörälenkkejä, sillä kilometrien kerääminen alkoi vasta kesäkuussa uuden polkupyörän hankinnan myötä. Tavoitteeseen on vielä matkaa, joten pitäkäähän peukkuja, että tuo 1500 km:n tavoite saadaan täyteen syyskuun loppuun mennessä.
Olemme huomanneet, että pyörän selästä on ympäristöön päässyt tutustumaan paremmin kuin autosta käsin. Pyörällä on ollut helpompi pysähtyä tutustumaan kiinnostaviin paikkoihin, kuten esimerkiksi tällä viikolla Kalajoen kirkon edustalla olevaan Kirkkopuistoon. Kyseistä puistoa on tullut usein ihasteltua ohikulkumatkalla auton kyydistä. Nyt kylälle pyöräillessämme pysähdyimme puistoalueelle ja kävimme lähempää tutustumassa kukkaistutuksiin ja upeaan Kutsu-nimiseen taideteokseen.
Muutenkin pyöräillen ennättää havaita paremmin mitä ympärillä näkyy, miltä Kalajoella tuoksuu, mitä ääniä kuuluu ja niin edelleen. Yksi tunnistettava tuoksu onkin toistunut joka kerta kun lähestytään Kalajoen keskustaa Hiekkasärkiltä päin, nimittäin sahalta tuleva tuoreen puun tuoksu. Se on meidän molempien mielestä todella hyvä tuoksu ja mietimmekin, että kyseinen tuoksu pitäisi saada pullotettua esimerkiksi autotuoksuksi. Meren läheisyydessä taas nenämme ovat havainneet hieman kalan tuoksua, se tuntuukin olevan hyvin tyypillinen tuoksu meren rannalla. Kyläteitä ajellessa taas saattaa joissakin kohdissa, erityisesti navetan ohi ajaessa, tuoksua myös lannan tuoksua, mikä ei ole meidän mielestä lainkaan huono asia, vaan tuoksusta tulee lähinnä lämpimät lapsuusajan muistot mieleen.
Me molemmathan olemme kasvaneet pienessä maalaispitäjässä ja maatilat ovat meille molemmille hyvin tuttuja paikkoja. Olemme kiinnittäneetkin huomiota siihen, että Kalajoella näyttää olevan isoja maatiloja ja navettoja. Kalajoen pellot vaikuttavat olevan tasaisia ja laajoja, joten oletettavasti ovat myös hyviä viljan ja perunan viljelyyn. Perunatiloja Kalajoella taitaakin olla useampia, Kokkolassakin myytävistä perunoista suurin osa taitaa tulla juuri Kalajoelta. Maalaismaisemissa pyöräillessä olemme tunteneet olon hyvin kotoisaksi ja olemme nauttineet maisemista ympäri Kalajokea ajellessamme.
Kulunut viikko on ollut hieman matalapaineinen sairastelun vuoksi. Hannu on potenut flunssaa, jonka vuoksi on joutunut olla enemmän kotosalla ja harrastelut ovat jääneet tällä viikolla vähemmälle. Ennen flunssan tuloa ehdimme kuitenkin käydä tekemässä pitkän pyörälenkin Pitkäsenkylän kautta Mehtäkylälle ja sieltä Pohjankylän kautta takaisin Hiekkasärkille. Pyöräily täysin vierailla alueilla on aina jännittävää. Suunnistamme maastokartan avulla, ja katsomme kartan perusteella sopivia lenkkejä. Olikin positiivinen yllätys löytää pari hienoa paikkaa valitsemamme reitin varrelta. Oulaistentien varrelta löytyi Lapinmäen virkistysalue, jossa oli uintipaikka sekä frisbeerata, lisäksi löysimme mukavan näköisen laavun kalliokumpareen päältä. Kyseinen ilta yllätti myös toisella tavalla, sillä Anne sai ajaessaan ampiaisen piston huuleen. Muisto ampiaisen kohtaamisesta tykytti alahuulessa illalla vielä pitkään.
Tämän viikon ehdoton kohokohta oli lauantaille järjestetty yllätys, josta meille ei annettu mitään informaatiota etukäteen. Lauantaina oli tarkoitus kohdata ensimmäistä kertaa muut asumiskokeiluun osallistuvat perheet. Meille olikin järjestetty todella kiva kohtaaminen Seikkailupuisto Pakassa, jossa pääsimme kiipeilemään, liukumaan ja haastamaan itseämme sekä fyysisesti että psyykkisesti. Pitkä vaijeriliuku vaikutti olevan suurimman osan mielestä seikkailupuiston hauskin juttu, mutta rohkeimmat meistä uskalsivat myös astua ns. tyhjän päälle ja pudottautua vapaapudotukseen. Näiden kolme hurjapään mielestä vapaapudotus olikin seikkalupuiston hienoin kokemus. Lauantain aktiviteetti oli kaikin puolin hieno kokemus ja oli todella mukavaa nähdä muita asumiskokeiluun osallistuvia. Lämpimät kiitokset Kalajoen kaupungille, Seikkailupuisto Pakalle ja kaikille päivään osallistuneille.
Viikkoraportti 6.9. - "Saimme ihan timanttisen pyöräilyreittivinkin"

Kolmas asumiskokeilun viikko lähti käyntiin uusiin paikkoihin tutustumisella. On ollut todella mukavaa, että muutamat paikalliset naapurit ovat tulleet juttelemaan, ja heiltä olemmekin saaneet todella hyviä vinkkejä lähistöllä olevista pyöräily- ja retkeilykohteista. Sunnuntaina saimme ihan timanttisen pyöräilyreittivinkin. Kuulimme että Plassin asutusalueen perällä olevan Santaholman sahan entisen höyrykoneen takaa lähtisi reitti Vasankarin suuntaan. Aikaisemmin kävimme jo tutustumassa Plassin alueeseen mm. Taiteiden yön tapahtumissa, mutta höyrykone oli meiltä jäänyt kokonaan huomaamatta, joten meitä alkoi kovasti kiinnostaa löytää höyrykone ja pyöräilyreitin lähtöpiste.
Pyöräilimme Kalajoen vartta Plassin asutusalueen ohi, ja yllätys yllätys, sieltähän höyrykone löytyi. Ja olihan se hienosti esilläkin, lasivitriinissä säältä suojassa ja infokyltin kera. Tuli suorastaan voittaja-fiilis, kun löydettiin kyseinen paikka ja sen takaa Vasankarin pyöräilyreitti. Reitti näytti sen verran houkuttelevalta ja sorastettu polku suorastaan kutsui pyöräilemään, joten emme voineet vastustaa kiusausta. Ajattelimme, että mennään nyt vain vähän matkaa, ja katsotaan minkätyyppinen reitti on kyseessä, mutta yllättäen huomasimme pyöräilevämme Ämmän sataman ohi Öörnin laavulle, ja lopulta löysimme itsemme Juolanpään satamasta asti. Uusi pyöräilyreitti oli mukava, vaihtelevaa maastoa, suurimmaksi osaksi sorastettua polkua, osittain hiekkatietä. Muutamassa kohdassa oli reitin jatkoa hieman mietittävä ja tarkistettava maastokartasta, vaikka reitti muuten olikin hyvin merkitty.
Ensimmäiset viikot Kalajoella ovat olleet tekemisen täyteisiä, eikä mm. television katselulle ole ollut tarvetta. Kolmannen viikon alussa todettiinkin että välillä on myös hyvä vain olla ja rauhoittua kotoiluun. Kolmannella kokeiluviikolla on havaittavissa, että arkipäiviin on selkeästi alkanut muodostua tietyt rutiinit. Kotiaskareet sujuvat jo ongelmitta, myös kodinkoneiden käyttö on alkanut sujua ja tavaroita ei tarvitse enää etsiä, vaan niiden paikat ovat alkaneet löytyä helpommin.
Viikon keskivaiheilla saimme Turussa asuvan tyttären junalla vierailulle Kalajoelle. Lähin rautatieasema on Ylivieskassa, mutta tuntui luonnollisemmalta ajaa sekä hakiessa että viedessä Kokkolan rautatieasemalle ja samalla käydä tarkistamassa, että Kokkolan kotona oli kaikki kunnossa. Kalajoella kyläilyn aikana Ester ehti tutustua Hiekkasärkkien alueeseen myös itsekseen. Suosittelimme tyttärelle Vihaslahden reittiä, jossa Ester kävikin pyöräilemässä työpäivämme aikana. Yhdessä kävimme retkeilemässä Siiponjoen helmellä eli Pleunan retkeilypaikalla. Pleunan retkeilyaluetta voimme kyllä suositella, retkeilypaikka on helposti saavutettavissa, sillä parkkialueelta ei ole kuin muutaman sadan metrin matka tulipaikalle. Oli mukava havaita, että aluetta ylläpidetään hyvin ja ylläpidon tukemiseksi mielellään maksoikin 2 euron vapaaehtoisen tukimaksun käyttämistämme nuotiopuista.
Viikkoraportti 30.8. - "Tuore kala on varmasti yksi merenrantakaupungin valttikorteista"

Työt määrittelevät työpäivän tahdit, mutta iltapäivällä vapaa-ajan koittaessa alkaa meillä sitten ihan erilainen kiireen tuntu. Miten tässä ehtii ja malttaa mitään ruokaa laittaa, kun olisi niin paljon paikkoja ja asioita, joita haluaisi nähdä? Annella on myös haaste, jonka eteen pitäisi ehtiä tehdä töitä, avataan tätä haasteen sisältöä myöhemmin lisää. Mutta kiire todellakin vaikuttaa olevan toisen viikon teema. Kahden ensimmäisen viikon aikana on täytynyt oikein muistuttaa itseään, että meillä ei ole kiire, meillä on reilusti aikaa tutustua rauhassa Kalajokeen. Kaikkea ei tarvitse nähdä ja kokea ensimmäisellä viikolla. Silti on ollut tunne, että tästä ajasta tulee ottaa kaikki irti ja osallistua ja nähdä niin paljon kuin mahdollista.
Ruuan laitosta puheen ollen, on huomattu että näin aluksi vieraassa keittiössä kokkailu on tuntunut olevan hankalampaa kuin omassa kodissa. Mehän muutimme valmiiksi kalustettuun asuntoon kokeilun ajaksi, joten kaikki keittiön laitteet ja astiat ovat vieraita, esimerkkinä perunankuorimaveitsi, joka on ihan erilainen kuin kotona, ja sen käyttö on vaatinut opettelua. On myös pientä hakemista, että paljonko kahvinpuruja tulee laittaa kahvinkeittimeen, jotta kahvista saa sopivan vahvuista. Käytettävissä on ollut myös huomattavasti suppeampi valikoima mausteita kuin yleensä, ja usein juuri se mauste tai siirappi, jota yleensä olemme lisänneet tiettyyn ruokaan, on nyt puuttunut kaapista ja ruuasta on tullut eri makuista kuin yleensä. Erityisesti Annelle on myös induktiolieden käytön opettelu on ollut hieman haastavaa. Ruokaa laittaessa on Anne onnistunut useita kertoja sammuttamaan koko lieden, kun on yrittänyt säätää lämpötilaa. Mutta oletettavasti nämä pienet haasteet helpottavat viikkojen edetessä. Aumiskokeilun kodissa olemme myös testailleet useampaan otteeseen asunnon kalustukseen kuuluvaa AirFryeria.
Kaksi viikkoa ruuan laiton osalta on ollutkin ruuanlaiton uudelleen opettelemista. Asiat jotka kotioloissa ovat sujuneet lähes itsestään, tuntuukin nyt hieman hankalammalta. Kahden kuluneen viikon aikana olemme kokeilleet myös useita uusia reseptejä. Asumiskokeilun alku Kalajoella onkin ollut melkoisen kokeilevaa keittiötä. Ruuanlaiton osalta voimme rehellisesti todeta, että nämä viikot eivät ole olleet parhaimmat kokkailujen viikot, ja totesimmekin parhaaksi palata tuttujen ja hyväksi todettujen reseptien pariin.
Tällä viikolla olemme saaneet kahtena päivänä ystäviä kylään. On ollut kivaa, että ystävät ovat ajaneet tänne Kalajoelle meitä tapaamaan. Olemme kahvittelujen lomassa saaneet vaihtaa kuulumisia ja rupatella niitä näitä. Torstaina kävimme Ylivieskasta saapuneiden ystävien kanssa katsomassa nuorten harjoittelupeliä jääkiekkohallilla. Jäähalli alkaakin jo käydä tutuksi, kun olimme siellä jo toistamiseen kahden viikon aikana. Lauantaina saimme toiset ystävät Kokkolasta kylään ja heidän kanssaan lähdimme tutustumaan läheiseen ravintolaan, jossa meistä kukaan ei ollut vielä aikaisemmin käynyt. Loistoranten ruuat olivat todella hyvät, napolilainen pizza suorastaan vei kielen mukanaan, mutta eniten meitä ilahdutti mukava ja reipas nuori mies, joka toimi tarjoilijana ja huolehti että meillä oli hyvä olla koko ruokailun ajan.
Elokuun viimeinen viikonloppu huipentui Kalajoella Venetesialaisiin. Ohjelmaa olisi ollut tarjolla useammassa paikassa, myös lapsille oli järjestetty omaa ohjelmaa. Meillä lauantaipäivä meni pyöräilyn ja kaupassa käynnin merkeissä ennen vieraiden saapumista. Kävimmekin ruokaostoksilla Kalajoen keskustassa. Hiekkasärkkien alueella oli selkeästi havaittavissa, että venetsialaiset aiheuttivat lisää kuhinaa liikenteeseen sekä maassa että ilmassa. Ilmassa pörräsi helikopterilennätyksiä kahden päivän ajan tiuhaan tahtiin. Voi että meitä olisi tämä kiinnostanut, ja vähän jäikin harmittamaan, että emme ehtineet perjantaina ostamaan lippuja helikopterilennätykseen, sillä olisi ollut todella upeaa nähdä värikäs auringonlasku sekä koko särkkien alue ilmasta käsin. Toki saimme kokea tuon upean auringonlaskun Vihaspauhan hiekkarannalta käsin. Myös keskustassa oli paljon autoja liikenteessä ja kauppojen edustalla näkyi ihmisiä jonoksi asti. Mitä ihmettä siellä oli myynnissä? Siitähän oli otettava selvää. Tajolla oli tuoretta savukalaa sekä kevätkääryleitä eri täytteillä, molemmissa myyntipisteissä näytti tuotteet tekevän kauppansa. Savukala veti tällä kertaa meitä enemmän puoleensa ja ostimmekin savusiikaa lounaaksi. Ai että oli hyvää! Onkin tosi mukavaa, että tuoretta kalaa tuodaan sinne, missä ihmisiä liikkuu. Kalastus ja tuore kala on varmasti yksi merenrantakaupungin valttikorteista, sillä joka paikassa tuoreen kalan saanti ei ole näin helppoa.
Venetsialaisviikonloppu huipentui Kalajoella ilotulitukseen. Harmillisesti juuri ennen ilotulitusta alkoi sataa vettä. Mutta sehän ei meitä haitannut. Vedimme vain vedenpitävät takit päälle ja lähdimme katselemaan ilotulitusta lähempää. Olihan näyttävät ilotulitukset!
Viikkoraportti 23.8. - "Voiko tähän koskaan kyllästyä?"

Asunnon osalta tuntuu, että olemme tehneet nappivalinnan. On myös mahdollista, että huijaamme itseämme, sillä valitsemamme asunto ei todennäköisesti anna ihan oikeaa kuvaa Kalajoella asumisesta. Asunnon sijainti on nimittäin täydellinen: lähellä merta, sopivan lähellä Hiekkasärkkien tapahtuma-aluetta mutta kuitenkin omassa rauhassa, josta on helppo lähteä harrastamaan ja ulkoilemaan. Ja nämä maisemat ikkunasta! Ei voi muuta kuin hämmästellä kuinka hienolta kaikki näyttää, oli keli mikä tahansa. Ikkunasta avautuva näky on kuin parhaimmalta etelänmatkalta, huikea merimaisema avautuu suoraan meidän eteemme. Kuluva viikko onkin tuntunut siltä kuin olisimme pitkällä lomamatkalla. Voiko tähän koskaan kyllästyä? Emme usko.
Mutta upeista puitteista huolimatta oli orientoiduttava arkeen ja siihen kuinka arki lähtee luistamaan Kalajoelta käsin. Etätyöpiste oli jo viime sunnuntaina testattu ja todettu toimivaksi. Hannun työn suhteen ei tapahtuisi muuta muutosta kuin työmatkan osalta, matka taittuisi samalla tavalla kuin ennenkin, kulku Kannukseen kävisi vain toisesta suunnasta kuin aikaisemmin.
Ensimmäinen viikko alkoi hyvin harmaana. Maanantai oli sateinen päivä, samalla se oli ensimmäinen arkipäivä Kalajoella. Mutta mitä ihmettä, meidän elämä ei tunnu arkiselta vaan luksukselta. On vieläkin vaikea uskoa, että täällä me olemme monen hakijan joukosta. On jopa hieman syyllinen olo, että elämä tuntuu viiden tähden elämältä. Molempien mielessä on myös käynyt sama ajatus, kuinka täältä malttaa lähteä kolmen kuukauden jälkeen kotiin katsomaan naapuritalojen seiniä? Onko kotiin pakko palata marraskuun koittaessa?
Sade taukosi sopivasti töiden jälkeen, joten ampaisimme ulkoilemaan läheiseen metsään ja samalla tutustumaan lähipolkuihin. Raitis ja happirikas ilma teki molemmille hyvää työpäivän jälkeen. Voi kun metsässä tuoksui hyvälle! Ja totesimme kuin yhdestä suusta, että onpas meillä kivat ulkoilumaastot ja ihan lähellä asuntoa.
Sadekeli näytti jatkuvan myös tiistaina. Kaksi päivää harmaata keliä toi väkisin mieleen ajatuksen, että missä ne Hiekkasärkkien kuuluisat auringonlaskut ovat? Mutta eipä hätää, iltaan mennessä pilvet hajosivat ja taivas värjääntyi upeaksi auringonlaskuksi. Loppuviikon saimmekin sitten nauttia aurinkoisista keleistä.
Muuten arkiaamut Hiekkasärkkien alueella ovat lähteneet käyntiin ihan samalla tavalla kuin kotonakin. Aamupalan jälkeen molemmat suunnistavat omien töidensä pariin. Hannu omalle työpaikalleen, Anne etätöiden merkeissä tietokoneen ääreen. Työpäivän jälkeen iltaohjelmaa oli vaikka muille jakaa. Normaalien kotiaskareiden lisäksi oli monenlaisia pyöräilyreittejä, joita halusimme käydä testaamassa. Meille oli myös sovittuna kahdelle illalle Kalajoen kaupungin kanssa kuvauksia, jotka jännittivät meitä kovasti, sillä koemme olomme kameran takana kotoisammaksi kuin kameran edessä.
Perjantaina oli jo todettava, että kuluneen viikon jälkeen alkoi takki olla melko tyhjä ja jotain on jätettävä välistä. Kaikkeen ei millään ehdi, vaikka kuinka haluaisi. Mutta ehdittiin sentään muutamaan taiteiden yö -tapahtumaan sekä lauantaina myös jäähallille junnukiekkoturnausta katsomaan. Ehdoton viikon kohokohta oli kuitenkin lauantain Maakallan risteily, joka on ollut meillä tavoitteena jo usean vuoden ajan. Nyt pääsimme vihdoin toteuttamaan tämän haaveen! Tässä asumiskokeilun ohessa on Annella eräs haaste päällä, siitä lisää myöhemmin.
Viikkoraportti 16.8. - "Kuka nämä kaikki oikein on pakannut mukaan?"

Saavuimme Kalajoelle lauantaina 15.8.2026 kahden auton taktiikalla, itse ajoimme edellä ja muuttoapuun tulleet Mira ja Juho ajoivat perässä toisella autolla. Avaimia noutaessa oli heti havaittavissa että Hiekkasärkillä oli säpinää. Tälle viikonlopulle oli ilmeisesti parikin suurempaa tapahtumaa, ja se näkyi katukuvassa. Asunnolle päästyämme alkoi autojen tyhjennys. Tavaran määrä oli melkoinen, ja voi sitä kaottista tilannetta, kun kaikki laukut oli saatu kannettua eteiseen. Ei siinä voinut muuta kuin ihmetellä, että mahtuuko nämä kaikki tavarat kaappeihin ja tarvitaanko me oikeasti näin paljon vaatteita, kenkiä jne. kolmen kuukauden aikana. Kuka nämä kaikki oikein on pakannut mukaan?
Kassi kerrallaan aloimme purkaa tavaroita ja yllättäen kaikille tavaroille löytyi paikkansa. Olimme aamupalan voimin päässeet tähän asti, joten oli aika laittaa uutta murua rinnan alle. Valitettavasti jääkaappi ammotti tässä vaiheessa edelleen tyhjyyttään. Pikaisen palaverin jälkeen valitsimme ruokapaikaksi Sandy Keltin. Täydellä mahalla olikin sitten hyvä lähteä ruokaostoksille Kalajoen keskustaan.
Kauppareissun jälkeen oli hyvä rauhoittua hetkeksi ja istahtaa ihastelemaan ikkunoista avautuvaa merimaisemaa ja lähestyvää ukkosrintamaa. Taivas näytti upealta tummanpuhuvien pilvien kera. Meri suorastaan kutsui pienelle uintireissulle. Ja niinhän se Hannu tekikin. Muut tyytyivät vain katselemaan rannalta. Loppuilta otettiinkin sitten rennosti saunoen.
Sunnuntai-aamu koitti sumuisena, näkyvyys merelle oli liki nollassa. Aamun edetessä sumu hälveni nopeasti, mutta tilalle tuli sadepilvet. Sunnuntaiaamun teemana oli saada Annen työpiste kuntoon ensi viikkoa varten, mutta yhteyksien kanssa huomattiin haasteita, joiden selvittelyssä menikin päivästä pidemmän aikaa. Näiden haasteiden osalta jatkamme selvittelyjä vielä ensi viikon aikana, mutta työt saadaan kuitenkin maanantaina jollain lailla käyntiin. Seuraavaksi olikin vuoro saatella nuoriso kotimatkalle ja samalla käydä hankkimassa vielä tiettyjä taloustarvikkeita, joita huomasimme puuttuvan. Illan päätteeksi vielä otimme pienen happihyppelyn ja kävimme tutustumassa uuteen Marinan satamaan, joka teki meihin vaikutuksen.