Kuvassa punainen rakennus lumisessa maisemassa.
Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen sekä vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä
Asuminen ja ympäristö

Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen sekä vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä

Ympäristönsuojelulaissa määritettyjen edellytyksien täyttyessä voidaan poikkeaminen jätevesien käsittelystä myöntää enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Luvan myöntää ympäristöviranomainen ja poikkeamislupa on hakijakohtainen, voimassa vain sen myöntämisen aikaisin ehdoin ja raukeaa, jos kiinteistön omistussuhde muuttuu tai muun muutoksen seurauksena ympäristön kuormitus lisääntyy.

Myöntämisen edellytyksenä on jätevesistä ympäristöön aiheutuvan kuormituksen huomattava vähäisyys tai edellytettyjen toimien kohtuuttomuus. Arvioitaessa toimien kohtuuttomuutta kiinteistön haltijan kannalta otetaan huomioon:

  • kiinteistön sijainti viemäriverkoston piiriin ulotettavaksi tarkoitetulla alueella
  • kiinteistön haltijan ja kiinteistöllä vakituisesti asuvien korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät
  • kiinteistönhaltijan pitkäaikainen työttömyys, sairaus taikka muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste.

Toimi näin

Hae jätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamista yhden tai useamman edellä mainitun seikan perusteella tältä sivulta löytyvillä lomakkeilla tai sähköisesti lupapiste.fi -palvelussa. Hakemukseen merkitse poikkeuslupahakemusta koskevan kiinteistön perustiedot ja poikkeuksen peruste ja syy. Liitä mukaan asemapiirros sekä jätevesijärjestelmän kuvauslomake. 

Jätevesien käsittelyn puhdistusvaatimuksista saavat ilman hakemusta poiketa (ns. automaattinen ikävapautus) ne kiinteistöt, joilla vakituisesti asuva haltija tai haltijat ovat täyttäneet 68 vuotta ennen 9.3.2011. Näilläkin kiinteistöillä kiinteistön omistajan tulee huoltaa järjestelmää siten, ettei siitä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Ikävapautusta ei sovelleta vapaa-ajan asuntoihin.

Jätevesijärjestelmän rakentaminen

Uuden kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentaminen tai olemassa olevan järjestelmän muuttaminen edellyttää rakennusvalvonnan toimenpidelupaa. Jätevesijärjestelmän toimenpidelupa haetaan sähköisesti Lupapiste-palvelussa. Lupahakemukseen tulee liittää seuraavat suunnitelmat:

  • asemapiirros, josta ilmenee jätevesijärjestelmän ja purkupisteen sijainti, etäisyydet rakennuksiin, vesistöön ja naapurin rajaan
  • taso- ja leikkauspiirros jätevesijärjestelmästä
  • suunnitelmista tulee ilmetä jätevesijärjestelmän puhdistusteho

Jätevesijärjestelmälle tulee myös laatia käyttö- ja huolto-ohjeet.

Kysy neuvoa ympäristötarkastajalta tai rakennustarkastajalta.

Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä

Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin.
 
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen hakemuksesta voi myöntää kiinteistölle vapautuksen liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Vapautus voidaan myöntää joko toistaiseksi tai määräajaksi.
 
Jätevesiviemäriin liittäminen on asukkaille aina vaivattomin tapa huolehtia kiinteistöllä syntyvistä jätevesistä.
 
Kysy viemärilaitokselta onko kiinteistö mahdollista liittää jätevesiviemäriin. Kalajoen kaupungin karttapalvelusta voi tarkistaa, sijaitseeko kiinteistö vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.
 

Toimi näin 

Hae vapautusta jätevesiviemäriin liittämisestä hakemuksella , josta käy ilmi muun muassa millä perusteella ja mihin saakka vapautusta haetaan. Liitä hakemukselle selvitys kiinteistön jätevesien käsittelystä (jätevesiselvitys). Täytä jokaista kiinteistöllä sijaitsevaa jäteveden käsittely- tai purkujärjestelmää kohti oma jätevesiselvitys. Voit hakea vapautusta sähköisesti lupapiste.fi-palvelussa.
 
Liitä mukaan asemapiirros, josta ilmenee rakennusten, jäteveden käsittelyjärjestelmien ja purkupaikkojen sijainnit, sekä rajat ja talousvesikaivot.
 
Mikäli hakijana on muu kuin kiinteistön omistaja tai kiinteistöllä on useampia omistajia, liitä jokaiselta kiinteistön omistajalta valtakirja hakemuksen käsittelyä varten. Mikäli kiinteistö on kuolinpesän omistuksessa, liitä valtakirja kaikilta kuolinpesän osakkailta tai pesänselvittäjältä. Lisäksi toimita perukirjan ote, josta ilmenevät kuolinpesän osakkaat tai jäljennös käräjäoikeuden pesänselvittäjän määräämistä koskevasta päätöksestä.
Kuuntele